Eden Hazardin paino on puhuttanut jo vuosia – näin kommentoi Belgian valmentaja
Belgian päävalmentaja Roberto Martinez sanoo, että hän ei ole huolissaan Real Madridin laitahyökkääjän Eden Hazardin painosta.
Hazardin, 31, ammattimaisuus on kyseenalaistettu siitä lähtien, kun hän siirtyi kesällä 2019 Madridiin Chelseasta 115 miljoonalla eurolla.
Belgialaistaituri on kärsinyt jatkuvasti ailahtelevaisuudesta ja loukkaantumisista, ja lehtiväitteiden mukaan hän on ollut ajoittain ylipainoinen.
Martinezin mukaan Hazardin painoa kommentoiminen on laiskaa kritisoimista.
– Eden Hazardilla voi olla huonoja pelejä ja hetkiä, jolloin hän ei ole parhaimmillaan. Ihmiset sanovat, että se johtuu hänen vartalonsa muodosta, että hänellä on liikaa rasvaa. No hänellä on saman verran rasvaa kropassaan, kun hän ratkaisee pelejä.
– Täytyy ymmärtää, että kyseessä on lahjakkuuteen perustuva pelaaja eikä fyysisyyteen perustuva pelaaja. Hänen vahvuutensa on vastustajien haastaminen yksi vastaan yksi -tilanteissa.
– Jos hän ei pelaa hyvin, niin helppo ja laiska kommentti on, että hän ei ole niin laiha tai urheilullinen kuin hänen pitäisi olla. Minusta se on epäolennainen kommentti, ja pidän sitä laiskana kommenttina. Edenillä voi olla hyviä ja huonoja pelejä, mutta hänen vartalonsa on aina samassa kunnossa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti