Uskomatonta draamaa Mestarien liigassa – Atlético ja Barcelona jäivät ulos pudotuspeleistä
Real Madrid on ainoa Mestarien liigan pudotuspeleissä pelaava La Liga -seura.
Se varmistui keskiviikkoiltana, sillä niin Atléticon kuin Barcelonankin kohtalo on jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä. Sevillan pudotuspelihaaveet menivät murskaksi jo tiistaina.
Internazionale voitti alkuillan ottelussa Viktoria Plzeňin 4-0 ja varmisti siten jatkopaikkansa. Se tiesi Barcelonalle sitä, että illan ottelu Bayern Müncheniä vastaan oli panokseton, sillä katalonialaisseura päätyy joka tapauksessa lohkokolmoseksi.
Barcelona lähti siitä huolimatta vahvalla kokoonpanolla Bayernin kimppuun, mutta se ei tuottanut tulosta – päinvastoin. Bayern johti Camp Noulla pelattua ottelua puolen tunnin kohdalla jo 3-0. Sadio Mané ja Eric Maxim Choupo-Moting vastasivat vieraiden maaleista avausjaksolla. Benjamin Pavard viimeisteli loppuluvut lisäajalla.
Atlético oli Metropolitanolla pakkovoiton edessä kohdattuaan Bayer Leverkusenin. Atlético jäi kuitenkin Lukas Hradeckyn edustaman Leverkusenin kanssa 2-2 -tasapeliin ja menetti siten mahdollisuutensa jatkopaikkaan. Atlético taistelee lohkovaiheen viimeisellä kierroksella paikasta Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.
Atlético oli äärimmäisen lähellä voittaa illan ottelun, sillä sille vihellettiin jo ottelun päätyttyä VAR-tuomion myötä rangaistuspotku, mutta Hradecky venyi Yannick Carrascon yrityksen tielle. Saúl puski Hradeckyn torjunnasta kimmonneen pallon ylärimaan.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit