”En odottanut olevamme tässä tilanteessa” – Barcelonan puheenjohtaja otti kantaa UCL-epäonnistumiseen

Barcelonan tie Mestarien liigassa päättynee lohkovaiheeseen.
Lohkokakkonen Internazionale on karannut kolmen pisteen päähän ja varmistaa jatkopaikkansa voittamalla kotikentällään Viktoria Plzeňin.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta keskittyy mielummin jo La Ligaan.
– Inter-ottelua ajatellessani haluan vain kiittää kannattajia. Olen pettynyt siitä, ettemme voittaneet ja kuten Xavi sanoi, on meidän jo vaihdettava jo ajatuksemme kohti La Ligaa ja taistella siellä mestaruudesta, koska meillä on loistava joukkue kasassa.
Laporta ei odottanut Barcelonan olevan tilanteessa, jossa Mestarien liigan pudotuspelipaikka näyttää näin epätodennäköiseltä.
– En odottanut olevamme tässä tilanteessa tässä vaiheessa kautta. Olemme tehneet kaiken mahdollisen saadaksemme hyvän joukkueen kasaan. Olisimme voineet voittaa Bayern Münchenin, eikä tuomari viheltänyt meille siellä pilkkua. Inter-ottelun tuomarityöskentely oli skandaalimaista. Meidän on voitettava molemmat jäljellä olevat lohko-ottelut. Inter ja Viktoria Plzeň pelaavat meitä ennen, joten tiedämme tuloksen ennen kuin Bayern-ottelumme alkaa. Nyt sivuuttaisin Mestarien liigan ja keskittyisin La Ligaan.
– Mestarien liigan pudotuspeleihin pääsy on todella vaikeaa, mutta haluan puhua vasta sitten, kun joku on varmaa. Kiitän kannattajia tuesta. He osoittavat olevansa innoissaan tästä Barcelonasta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen