José Mourinhon suojattien hurjan putken katkaisemiseen vaadittiin Real Betis
Italian pääkaupungissa Roomassa kohtasivat eilen torstaina neljäntenä LaLigassa majaileva Real Betis ja Serie A:n suurseura AS Roma. Joukkueiden oli odotettu kisaavan Eurooppa-liigan C-lohkon voitosta, mikä luonnollisesti teki torstain koitoksesta niin kutsutun kuuden pisteen pelin. José Mourinhon valmentama Roma lähti iltaan 21 tappiottoman kotiottelun putkessa, mutta Betis pysäytti sen loppulukemin 2–1.
Ottelu alkoi Betisin kannalta turhauttavalla tavalla, kun Nabil Fekir osui ensin maalipuihin ja loukkaantui sitten erillisessä tilanteessa vain 20 pelatun minuutin jälkeen. Puolen tunnin kohdalla Aitor Ruibal pelasi käsipalloa Betisin omalla rangaistusalueella, mikä soi Paulo Dybalalle mahdollisuuden viedä Roman 1–0-johtoon pilkulta. Dybala sijoitti pallon maalin vasempaan reunaan Claudio Bravon heittäytyessä toiseen suuntaan.
Betis tuli kuitenkin pian tasoihin Guido Rodríguezin lujalla laukauksella kuudentoista rajalta. Olkoonkin että Roma lisäsi vielä höyryä toisella puolikkaalla, pelin edetessä alkoi näyttää siltä, että joukkueet joutuisivat tyytymään pistejakoon. Kun ottelua oli takana 87 minuuttia, Betis pääsi yllättämään.
Rodri nosti pallon Roman maalin takatolpan tienoille. Paikalle ennättänyt Luiz Henrique ei aikaillut, vaan puski pallon ohi portugalilaisen Rui Patrícion ja tuli samalla hiljentäneeksi Stadio Olimpicon.
Voitolla Real Betis varmisti, että sen taival Euroopassa jatkuu vähintään Konferenssiliigassa, vaikka se kärsisi jäljellä olevissa otteluissa tappiot Ludogoretsille ja HJK:lle. Kolmen kierroksen jälkeen kaikki ottelunsa voittanut Betis johtaa toistaiseksi lähintä haastajaansa, Ludogoretsia, viidellä pisteellä. Sen lohkovoiton voidaan katsoa olevan lähes taattu, sillä toinen ennakkosuosikki Roma ei enää edes pidä lohkon ykköseksi sijoittumista realistisena tavoitteena.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan