Barcelonalla ja Atléticolla karmea ilta Mestarien liigassa
Barcelona ja Atlético pelasivat tiistai-iltana Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannen kierroksen ottelunsa.
Barcelona kohtasi vieraskentällä Internazionalen ja belgialainen Club Brügge isännöi Atléticoa.
Barcelona ja Inter lähtivät otteluun samanlaisista lähtökohdista. Molemmat olivat hävinneet Bayern Münchenille ja voittaneet Viktoria Plzeňin.
Inter voitti Barcelonan 1-0. Hakan Çalhanoğlu viimeisteli ottelun ainoan maalin juuri ennen taukoa. Çalhanoğlu sai pallon itselleen boksin ulkopuolella ja laukoi sen tarkasti tolpan juureen ohi Barcelona-vahti Marc-André ter Stegenin.
Pedri ehti jo tasoittaa ottelun toisella jaksolla, mutta keskikenttäpelaajan maali hylättiin, sillä pallo osui Ansu Fatin käteen. Lisäajalla nähtiin toinen puhuttanut tilanne, kun pallo osui Interin Denzel Dumfriesin käteen boksissa, mutta pelivälinettä ei jostain syystä viety pilkulle.
Barcelona on kolmen pelatun kierroksen jälkeen lohkossaan kolmantena.
Atlético hävisi Club Brüggelle Belgiassa 0-2. Atléticolla oli ottelussa lukuisia maalintekopaikkoja. Álvaro Morata epäonnistui läpiajossa ja Antoine Griezmann laukoi rangaistuspotkun ylärimaan. Lisäksi Griezmannilta hylättiin yksi maali paitsiona. Atlético on lohkonsa viimeisenä, mutta on tasapisteissä Porton ja Bayer Leverkusenin kanssa. Kaikki ovat keränneet kolmesta ottelusta kolme pistettä.
LUE MYÖS:
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi