MD: Barcelona suostuu neuvottelemaan Atléticon kanssa Griezmannista – näillä ehdoilla

Antoine Griezmannin lainasopimus Atléticon kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Kaksivuotisessa lainassa on mukana 40 miljoonan euron osto-optio, joka muuttuu pakolliseksi, jos hän pelaa tietyn prosenttimäärän kaikista mahdollisista peliminuuteista ollessaan käytettävissä.
Madridilaismedian mukaan osto-optio muuttuu velvoitteeksi, jos Griezmann pelaa kahden vuoden aikana yli 45 minuuttia 50 prosentissa otteluista, kun hän on pelikunnossa. Viime kaudella Griezmann pelasi noin 82 prosenttia kaikista mahdollisista minuuteista, joten tällä kaudella hän voi pelata vain noin 30 minuuttia ottelua kohden, jotta optio ei muutu pakolliseksi.
Atléticon seurajohto on kieltänyt Diego Simeonea peluuttamasta Griezmannia avauskokoonpanossa, sillä seura ei aio maksaa hänestä 40 miljoonaa euroa Barcelonalle. Griezmann on aloittanut yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelut penkiltä ja tullut kentälle tunnin pelin jälkeen.
Katalonialaislehti Mundo Deportivon mukaan myös Barcelona tiedostaa, ettei Atlético maksa Griezmannista 40 miljoonaa euroa. Griezmann ei kuulu Barcelonan suunnitelmiin, eikä seura siten halua suinkaan pelaajaa takaisin ensi kesänä, joten Barcelonan on tultava vaatimuksissaan vastaan.
Lehden mukaan Barcelona on valmis neuvottelemaan Atléticon kanssa Griezmannin osto-option pienentämisestä 25 miljoonaan euroon. Lisäksi Barcelona haluaa päästä neuvotteluissa maaliin ennen tammikuun alkua, jolloin seurat iskevät yhteen La Ligassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi