Barcelonan kasvatti on erittäin iloinen lainaseurastaan: ”Tulin täydelliseen paikkaan kehittymään”

Barcelonan keskikenttäpelaaja Nico González lähti päättyneenä kesänä ensimmäistä kertaa urallaan kasvattajaseurastaan, kun hän siirtyi tämän kauden kattavalla lainasopimuksella Valenciaan.
Nico, 20, on esiintynyt Barcelonan edustusjoukkueessa 37 kertaa, mutta hän tuli siihen lopputulokseen, että tällä kaudella hänen olisi parempi hakea vakituista peliaikaa muualta.
Toive on toteutunut, sillä hän on päässyt Valenciassa kentälle kauden jokaisessa sarjaottelussa ja onnistunut kertaalleen maalinteossa.
Cadena Serin haastattelussa Nico arveli, että hän teki täydellisen seuravalinnan kehityksensä kannalta, vaikka lähteminen Barcelonasta askarruttikin häntä ensiksi.
– Olen asunut Barcelonassa kymmenen vuotta, ja minun oli vaikea lähteä. Koko elämäni oli siellä, pelasin elämäni joukkueessa.
– Mutta uskon, että tein oikean valinnan ja tulin täydelliseen paikkaan kehittymään. Jokainen joukkue on erilainen kuin Barcelona. Sopeutuminen vaatii aikaa, mihin ikinä siirtyykin.
Barcelonan päävalmentaja Xavi suhtautui Nicon lainapyyntöön ymmärtäväisesti.
– Pyysin Xavia päästämään minut lainalle, ja hän ymmärsi. Hän toivotti minulle paljon onnea ja teki lähdöstäni helpon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi