Lionel Messin vaatimukset julki – argentiinalaistähti esitti Barcelonalle pitkän toivelistan toissa vuonna

Barcelonan kaikkien aikojen maalintekijä Lionel Messi jätti seuran kesällä 2021 sopimuksensa päätyttyä ja siirtyi Paris Saint-Germainiin.
El Mundo on julkaissut listan Messin, 35, vaatimuksista, jotka hän oli esittänyt Barcelonalle edeltävänä vuonna sopimusneuvotteluissaan.
Argentiinalaistähti vaati Barcelonalta muun muassa kymmenen miljoonan euron allekirjoitusbonusta ja yksityislentokonetta, jolla hän voisi matkustaa perheensä kanssa viettämään joulua kotimaahansa.
Lisäksi Messi vaati omalle ja entisen joukkuekaverinsa Luis Suárezin perheille omaa aitiota Barcelonan stadionille Camp Noulle.
Messi halusi kesään 2023 ulottuvan jatkosopimuksen. Diili olisi pitänyt sisällään vuoden jatko-option, jonka vain hän olisi voinut aktivoida.
Argentiinalaistaituri suostui 20 prosentin palkanalennukseen kaudelle 2020-21, mutta hän halusi kymmenen prosentin takaisinperinnän kahdella seuraavalla kaudella sekä kolmen prosentin vuotuisen koron.
Messi halusi, että hänelle kertyneiden bonusten maksu olisi suoritettu uuden sopimuksen solmimisen jälkeen. Lisäksi hän vaati, että Barcelona lupautuisi nostamaan hänen palkkaansa veronkorotuksen yhteydessä.
Barcelonan ex-kapteeni halusi myös, että uudessa sopimuksessa hänen 700 miljoonan euron ulosostoklausuulinsa olisi laskettu nimelliseen 10 000 euron summaan. Käytännössä se olisi tarkoittanut sitä, että Messi olisi voinut sanella vapaasti, milloin hän lähtee Barcelonasta.
El Mundon mukaan Barcelona suostui kaikkiin muihin Messin vaatimuksiin paitsi hänen ulosostohintansa laskemiseen ja kymmenen miljoonan euron allekirjoitusbonukseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään