Barcelonan tähtihankinta on sopeutunut nopeasti kentällä ja sen ulkopuolella

Barcelonan uusi tähtihyökkääjä Robert Lewandowski sanoo sopeutuneensa Kataloniaan loistavasti.
Kentällä on näyttänyt siltä kuin Lewandowski, 34, olisi pelannut Blaugranan väreissä jo vuosia. Puolan maajoukkuekärki on ehtinyt pelata Barcelonassa kahdeksan ottelua tehden niissä yhteensä 11 maalia ja syöttäen kaksi.
Lewandowskin mukaan asiat ovat sujuneet myös kentän ulkopuolella.
– Minusta tuntuu todella hyvältä Barcelonassa. Sopeutumiseni on sujunut erittäin hyvin, sanoi Lewandowski Diario Sportin mukaan.
– Tiedän jo joitain sanoja espanjaksi. Tiedän, miten tilata ruokaa ravintolassa. Uusi kulttuuri, uusia paikkoja ja kaupunkeja. Sellaisia asioita opin muutamassa viikossa. Tajusin ajan kanssa, että voin oppia myös alitajuisesti.
Lewandowksilta kysyttiin, katsovatko Barcelonan nuoret pelaajat häntä ylöspäin.
– En koe olevani heidän gurunsa. He ovat fiksuja ja avoimia, eikä heitä pelota kysyä mitään. Jaan tietoni ja kokemukseni heille.
– Barcelonassa on joitain kokeneita pelaajia, mutta en ole vain heidän tai nuorten pelaajien kanssa. Uudessa joukkueessa on hyvä olla hyvässä kontaktissa kaikkien kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään