Real Madridin laitahyökkääjä Marco Asensio oli kesällä avoin seurasiirrolle, mutta sitä ei kuitenkaan tapahtunut.

Asensio, 26, pelasi viime kaudella uransa tehokkaimman kauden ja teki La Ligassa kymmenen maalia. Alkukauden aikana Carlo Ancelotti on kuitenkin hylännyt hänet täysin ja espanjalaishyökkääjä on saanut vastuuta vain kahdessa ottelussa yhteensä 19 minuutin verran.

Jälkeenpäin ajateltuna seurasiirto olisi ollut Asensiolle lottovoitto. Toisaalla hän olisi voinut pelata viikosta toiseen suuria minuutteja ja antaa näyttöjä Espanjan päävalmentaja Luis Enriquelle. Nyt hän pyörittelee peukaloitaan Realin vaihtopenkillä ja pelaamattomuuden vuoksi on vaikea nähdä hänen saavan kovinkaan suurta roolia tulevissa MM-kisoissa.

Asension sopimus Realin kanssa kattaa enää tämän kauden, mutta on mahdollista, että hän vaihtaa maisemaa jo tammikuun aikana.

Sportin mukaan Valioliigan suurseurat Arsenal ja Liverpool sekä italialaisjätti AC Milan ovat kiinnostuneita värväämään Asension riveihinsä. Sekä sopimustilanteen että vähäisen roolin vuoksi espanjalaishyökkääjä olisi mitä todennäköisimmin kaupan pilkkahintaan. Jokainen myynnistä saatu miljoona olisi kuitenkin Realille pelkkää plussaa, sillä toisena vaihtoehtona olisi antaa hänen lähteä ilmaiseksi puoli vuotta myöhemmin sopimuksen päättyessä.

Summa summarum, Asension tammikuun siirto näyttää hyvin todennäköiseltä – pelaajan harmiksi se ei auta hänen tilannettaan MM-kisoja silmällä pitäen.