Paluu entiseen seuraan epäonnistui – Diego Costa siirtymässä Valioliigaan

Diego Costa on ollut vapaa agentti jo pitkään.
Hän jätti Atlético Mineiron joulukuussa 2021. Costa on sittemmin muuttanut takaisin Madridiin ja etsinyt aktiivisesti uutta työnantajaa Espanjan pääkaupungista käsin.
Pian 34 vuotta täyttävän Costan oli tarkoitus siirtyä vapaana agenttina Rayo Vallecanon riveihin. Rayo on Costalle tuttu seura, sillä hän pelasi madridilaisseurassa lainalla kevään 2012.
Madridilaismedian mukaan Costa oli jo päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta Rayo-pomo Raúl Martín Presan kanssa, mutta Rayon päävalmentaja Andoni Iraola ei lopulta halunnut Costaa joukkueeseensa.
Costa ei siten siirtynyt mihinkään joukkueeseen kesän siirtoikkunan aikana, mutta vapaana agenttina hän voi siirtyä edelleen uuden työnantajan palvelukseen.
The Athleticin saamien tietojen mukaan entinen Atlético-kärki on siirtymässä Wolverhamptonin riveihin. Costa matkustaa pian Englantiin ja käy tiistaina Wolvesin lääkärintarkastuksessa. Costan on määrä allekirjoittaa yksivuotinen sopimus seuran kanssa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- Atléticon nuori luottopelaaja kävi polvileikkauksessa
- Pedro: ”Pelaajat pelkäävät uransa loppuvan, kun poistut Barcelonasta”
- Sport: Barcelonan tolppien väliin noussut maalivahti harkitsi seurasta poistumista keväällä – pettyi Xavin ratkaisuun
- Real Betisin hurja putki katki – suomalaispelaajan joukkue yllätti
- Real Madridin Eduardo Camavinga joutui poistamaan suositun kuvansa sponsorikiistan takia
- Ansu Fati loukkaantui lainapestillään – Barcelona pelkää pitkää poissaoloa
- Tuomariasiantuntija: Antonio Rüdigerin olisi pitänyt saada punainen kortti Napolia vastaan
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Real Betisin hurja putki katki – suomalaispelaajan joukkue yllätti
- Ansu Fati loukkaantui lainapestillään – Barcelona pelkää pitkää poissaoloa
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Real Madridin Eduardo Camavinga joutui poistamaan suositun kuvansa sponsorikiistan takia
- Carlo Ancelotti otti kantaa Jude Bellinghamin ja Zinédine Zidanen vertailuun
- Tuomariasiantuntija: Antonio Rüdigerin olisi pitänyt saada punainen kortti Napolia vastaan
- Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”