Barcelona suunnittelee jättimäistä kaappausta Real Madridin nenän edestä
Manchester Cityn keskikenttätähteä Rodria on viety huhuissa Real Madridiin.
Nyt The Athletic uutisoi, että Barcelona suunnittelee iskevänsä väliin ja yrittää ehkä napata Rodrin itselleen.
Sivuston mukaan katalonialaiset ovat olleet yhteydessä Rodrin leiriin ja kyselleet, millaiseen diiliin pelaaja voisi suostua.
Hansi Flickin joukkueeseen etsitään juuri keskikentän pohjalle pelaajaa. Frenkie de Jong on pitkään sivussa, ja Barcelona pohtii vaihtoehtojaan.
Rodrin kohdalla ovat askarruttaneet loukkaantumiset, ja mies joutuikin MM-kisojen jälkeen pieneen selkäoperaatioon. Tietojen mukaan poissaolon ei pitäisi kuitenkaan olla pitkä.
Real Madridilla oli omat epäilyksensä, mutta seura vakuuttui MM-turnauksen aikana. Rodri johdatti Espanjan maailmanmestaruuteen ja sai valinnan kisojen parhaaksi pelaajaksi.
Espanjalaistähti on lähdössä Manchesterista, mutta osoite on nyt epäselvä, kun Barcelonakin on astunut kuvioon.
Rodri on syntynyt Madridissa ja on edustanut aiemmin urallaan Atlético Madridia. Siirto joko Barcelonaan tai Real Madridiin herättäisi nämä asiat huomioon ottaen takuulla tunteita. Rodrin on kerrottu haaveilleen siirrosta Real Madridiin, mutta tuleeko sitä lopulta?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta