Raúl de Tomásin tilanne puhutti koko kesän siirtoikkunan ajan.

De Tomás iski viime kaudella La Ligassa komeat 17 maalia ja oli selvästi Espanyolin paras maalintekijä – ja samalla tärkein pelaaja hyökkäyspäässä.

De Tomás on kuitenkin tunnettu varsin haastavana persoonana. Se kävi selväksi jo viime kaudella, kun Espanyolin silloinen päävalmentaja Vicente Moreno iski yhteen hyökkääjän kanssa. Espanyolin nykyinen päävalmentaja Diego Martínez siirsi de Tomásin sivuun edustusjoukkueen toiminnasta jo elokuun alussa.

De Tomás halusi siirtyä muihin maisemiin ja Espanyol toivoi pääsevänsä joukkuehenkeä myrkyttäneestä hyökkääjästä eroon. Toisin kävi, sillä kesän siirtoikkuna päättyi torstain ja perjantain välisenä yönä, eikä Espanyol saanut myytyä de Tomásia. Espanyol ja de Tomásin entinen seura Rayo Vallecano neuvottelivat siirrosta vielä siirtoikkunan loppuhetkillä, mutta yhteisymmärrystä ei syntynyt.

RDT-nimeä paidassaan kantavalle hyökkääjälle tilanne on tulenarka. Hän ei kuulu ainakaan toistaiseksi Martínezin suunnitelmiin, ja menettänee sen myötä mahdollisuutensa pelata Qatarin MM-lopputurnauksessa. De Tomás kuuluu Espanjan A-maajoukkueeseen, mutta jos peliaika jää syyskaudella nolliin, valinnee maajoukkuevalmentaja Luis Enrique toisen hyökkääjän kisajoukkueeseensa.