Sevillan hyökkääjä siirtyi Ajaxiin – diili oli kaatua vain 24 tuntia aiemmin
Ajax vahvisti keskiviikkona, että se on hankkinut Sevillan laitahyökkääjän Lucas Ocamposin vuoden lainasopimuksella, joka sisältää osto-option.
Marca kertoo, että Ajax maksaa Sevillalle lainadiilistä neljä miljoonaa euroa, ja Hollannin suurseuralla on mahdollisuus hankkia hänet omakseen 16 miljoonalla eurolla.
Lehden mukaan argentiinalaistaiturin siirto oli kaatua vain 24 tuntia ennen sen virallista julkistamista.
Ajax ja Sevilla sopivat alunperin, että Ocampos, 28, siirtyy Hollantiin tänä kesänä pysyvällä diilillä ja 20 miljoonan euron siirtosummalla.
Ocampos matkusti Amsterdamiin tiistaina, mutta perillä hän sai kuulla, että Ajaxin seurajohto oli vetäytynyt diilistä. Seurat sopivat kuitenkin uusista ehdoista nopeasti.
Sevillan kannalta lopullinen menettely oli pienoinen pettymys, sillä jos siirto olisi toteutettu alkuperäisillä ehdoilla, andalusialaisseuralla olisi ollut paremmat mahdollisuudet vahvistaa omia rivejään vielä tässä siirtoikkunassa.
Ocamposin ja Sevillan välinen sopimus on voimassa kesään 2024 saakka.
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
