EFE: Barcelona hylkäsi unelmansa – tähtipelaaja jää Manchester Cityyn

Barcelona on ollut koko kesän Manchester Cityn Bernardo Silvan kintereillä.
Barcelona on muun muassa sen vuoksi halunnut päästä eroon Frenkie de Jongista saadakseen hänestä suuren siirtosumman ja lisäksi tilaa palkkakattoonsa.
Silva siirtyisi tiettävästi mielellään Barcelonaan. Manchester Cityn tähtipelaaja on halunnut jättää Englannin taakseen jo muutaman vuoden ajan, mutta todellisuudessa siirto Barcelonaan ei ole ollut lähellä toteutumista tänäkään kesänä.
EFE:n Barcelonan seurajohdolta saamien tietojen mukaan seura on hylännyt lopullisesti unelmansa Silvan hankkimisesta. Barcelona tiedostaa olevansa parhaillaan sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, ettei Silvan hankkiminen ole realistista. Lisäksi Barcelona ymmärtää, ettei näin suuren siirron toteuttaminen olisi mahdollista ennen siirtoikkunan päättymistä. Ikkuna sulkeutuu ensi viikolla.
28-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on edustanut Manchester Cityä reilun viiden vuoden ajan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi