Diego Simeone piikitteli Atléticon jättävää pelaajaa: ”Jotkut jäävät kilpailemaan pelipaikasta..”

Renan Lodi matkusti sunnuntaina Madridista Nottinghamiin.
Atlético lainaa laitapuolustajan Valioliigaan nousseelle Nottingham Forestille, ja saa siitä viiden miljoonan euron korvauksen. Lainasopimuksessa on mukana 30 miljoonan euron osto-optio.
Atléticon päävalmentaja Diego Simeone otti lehdistötilaisuudessaan kantaa Lodin lainasiirtoon. Lodi oli jäänyt Atléticossa hyvin pienelle vastuulle.
– Lodi koki tarvitsevansa jatkuvaa peliaikaa MM-kisojen vuoksi. Lodi uskoo saavansa sitä muualta ja lähtee sinne sen perässä. En lupaa peliaikaa kenellekään. Jotkut jäävät kilpailemaan pelipaikasta ja toiset lähtevät etsimään peliminuutteja muualta päästäkseen väitetysti parempaan iskuun, Simeone viittasi tulevaan MM-lopputurnaukseen.
Atlético on lainaamassa Sergio Reguilónin Tottenhamista Lodin korvaajaksi. Reguilón on Real Madridin kasvatti ja seuran edustusjoukkueen entinen pelaaja. Atléticon kannattajat ovat kritisoineet siirtoa sosiaalisessa mediassa. Reguilónin Real Madrid -tausta ei haittaa Simeonea. Joukkueessa on jo entuudestaan kolme Real Madridin entistä pelaajaa.
– Juanfran ja Filipe Luis ovat olleet Real Madridissa, mutta silti he kuuluvat Atléticon historiaan. Álvaro Morata pelaa todella hyvin. Mario Hermoso oli tärkeässä roolissa, kun voitimme La Ligan mestaruuden. Marcos Llorente dominoi sillä kaudella La Ligaa. Näen heidät ennemminkin jalkapalloilijoina.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen