Onda Cero: Vesittävätkö talousongelmat Juan Matan paluun La Ligaan?

Juan Mata on vapaa agentti.
Hyökkäävän keskikenttäpelaajan sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyi kesäkuun lopussa. Mata on etsinyt aktiivisesti seuraa ja espanjalaismedian mukaan hän ehti olla jo lähellä sopimusta Leedsin kanssa, mutta lopulta yhteisymmärrystä ei syntynyt.
Onda Ceron saamien tietojen mukaan Mata pääsi sopuun Betisin kanssa sopimuksesta, mutta siirto ei ole toistaiseksi toteutunut Betisin surkean taloustilanteen vuoksi. Betis ei ole edelleenkään kyennyt rekisteröimään viittä edustusjoukkueensa pelaajaa La Ligan kokoonpanoonsa.
Sen vuoksi Matan Betis-siirto on vielä kaukana varmasta. Matan on määrä odottaa hetken aikaa ja seurata, miten Betisin taloudellinen tilanne kehittyy seuraavien päivien aikana.
34-vuotias Mata pelasi Valioliigassa 11 vuoden ajan. Hän on entinen Espanjan A-maajoukkuepelaaja ja voitti maansa kanssa MM- ja EM-kultaa.
Mata on aiemminkin haaveillut paluusta Espanjaan. Hän neuvotteli tammikuussa muun muassa Real Sociedadin ja Valencian kanssa, mutta silloinkaan sopimusta ei syntynyt.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi