PSG-pelaajan odotettu paluu Espanjaan lähestyy
Paris Saint-Germain neuvottelee keskikenttäpelaajansa Ander Herreran kanssa hänen sopimuksensa purkamisesta, jotta hän voisi siirtyä Athletic Bilbaoon, kertoo Marca.
Herreran, 33, ja PSG:n sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta, mutta hänelle ilmoitettiin tämän kauden alla, että hänen toivotaan etsivän itselleen uusi seura.
Athletic Bilbao on Herreralle tuttu seura jo vuosilta 2011-2014. Hän siirtyi kesällä 2014 Manchester Unitediin 36 miljoonalla eurolla ja viiden vuoden kuluttua ilmaiseksi Ranskaan.
Herrera sanoi aiemmin tänä kesänä, että hän ei aio huhuista huolimatta palata Athleticiin täksi kaudeksi, koska hän haluaa jäädä taistelemaan paikastaan PSG:hen. Espanjan entisen maajoukkuepelaajan tilanne ja kanta on kuitenkin sittemmin muuttunut.
PSG:n ja Herreran edustajien neuvottelut hänen sopimuksensa purkamisesta ovat edenneet. Marcan mukaan Herreran odotetaan luopuvan isosta osasta palkastaan, jota PSG:n pitäisi maksaa hänelle jäljelle jäävistä sopimusvuosista.
Lisäksi PSG:llä on vielä maksamatta 40 prosenttia Herreran allekirjoitusbonuksesta, josta sovittiin hänen siirtonsa yhteydessä vuonna 2019. Pariisilaisseuran on ollut tarkoitus maksaa bonus viidessä osassa hänen sopimusvuosiensa mukaisesti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid -faneja käärmeissään Kylian Mbappén ilmoituksesta
- Marc-André ter Stegen siirtymässä Barcelonasta toiseen La Liga -seuraan
- Atléticon kaupankäynti jatkuu – hyökkääjä myytiin Italiaan
- Vaikeaa teki – Barcelona jatkoon Copa del Reyssä
- Virallista: Atlético solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Sport: Useat seurat kiinnostuneita Barcelona-pelaajasta
- Atlético Madrid etsii Gallagherille korvaajaa – katse suunnattuna Wolverhamptoniin
- Real Madrid putosi cupista – uusi valmentaja Arbeloa puolustaa ratkaisuaan
- Real Madrid TV vieritti syyn Copa-romahduksesta pelaajien harteille
- Sensaatio! Divariseura jysäytti Real Madridin ulos cupista
- Marc-André ter Stegen siirtymässä Barcelonasta toiseen La Liga -seuraan
- Vaikeaa teki – Barcelona jatkoon Copa del Reyssä
- Atléticon kaupankäynti jatkuu – hyökkääjä myytiin Italiaan
- Real Madrid TV vieritti syyn Copa-romahduksesta pelaajien harteille
- Real Madrid -faneja käärmeissään Kylian Mbappén ilmoituksesta
- Real Madrid putosi cupista – uusi valmentaja Arbeloa puolustaa ratkaisuaan
- Sport: Useat seurat kiinnostuneita Barcelona-pelaajasta
- Virallista: Atlético solmi tärkeän jatkosopimuksen
- SER: Lukuisat Real Madridin pelaajat valittivat Xabi Alonsosta seurajohdolle
- Atlético Madrid etsii Gallagherille korvaajaa – katse suunnattuna Wolverhamptoniin