Real Madridin pomo sulki oven Cristiano Ronaldolta ja kertoi suorasukaisesti syyn, miksi paluu jää toteutumatta

Valioliigaseura Manchester Unitedia tätä nykyä edustava Cristiano Ronaldo on vahva ehdokas Real Madridin kaikkien aikojen pelaajaksi. Hän tuli seuraan säkenöivänä supertähtenä vuonna 2009, ja yhdeksässä vuodessa hänestä kirjoitettiin sankari. Lähdön jälkeen hän ei ole enää onnistunut saavuttamaan Real-aikojen mullistavaa huippuvirettä. Ura on kääntynyt väkisin hiljalleen ehtoopuolelle, ja hän siirtyi viime suvena takaisin Unitediin, jossa hän oli viettänyt vuodet 2003–09.
Tänä kesänä Ronaldon agentti Jorge Mendes sai selvän tavoitteen — tämän piti ja pitäisi edelleen löytää asiakkaalleen vielä yksi työmahdollisuus eurooppalaisesta huippuseurasta. Vaikka portugalilainen verkottuja on syvällä jalkapallon valtarakenteissa, ei hän todennäköisesti onnistu tehtävässään.
Real Madridin puheenjohtaja Florentino Pérez tyrmäsi viidakkorummun kautta levinneet haihattelut Ronaldon paluusta.
– Hanki Cristiano? Taas? [Hän on] 38-vuotias (37-vuotias, toim. huom.), Pérez naureskeli, kun häneltä kysyttiin asiasta erään hotellin aulatiloissa aiemmin tällä viikolla.
Pérezin ja Ronaldon välit ovat tiettävästi asialliset, joskaan eivät erityisen lämpimät. Péreziä harmitti aina, että hän ei pystynyt hyödyntämään Ronaldoa poliittisen uransa vauhdittajana, koska tämä oli Ramón Calderónin toteuttama kaappaus. Vuonna 2018 Pérez kertoi Ronaldolle, että tämä ei ole pelaajana korvaamaton, mikä taisi osua ”CR7:n” ylpeyteen. Ronaldo lähti ensin Juventukseen ja sitten Unitediin. Näin jälkikäteen ja ulkoapäin tarkasteltuna Ronaldon ratkaisussa ei ollut paljon tolkkua.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lionel Messi puhui suunsa puhtaaksi – tästä syystä paluu Barcelonaan ei toteutunut
- Englannin maajoukkuetähden jättiläissiirto Real Madridiin allekirjoitusta vailla valmis
- Jordi Alba on vapaa agentti eikä ole saanut tarjouksia: ”Oletan, etten jää ilman seuraa, mutta…”
- AS: Puolustaja jää sittenkin Real Madridiin – nousee joukkueen kapteeniksi
- Atlético Madridilla maailmanmestari tähtäimessä
- Virallista! Karim Benzema siirtyy Saudi-Arabiaan
- Barcelonalle hyviä uutisia La Ligalta
- Real Valladolidin timantti saatavilla puoleen hintaan
- Virallista! Sevilla palkitsi mestarivalmentajansa uudella sopimuksella
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Olisin halunnut lopettaa täällä”
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Olisin halunnut lopettaa täällä”
- Barcelonalle hyviä uutisia La Ligalta
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- AS: Puolustaja jää sittenkin Real Madridiin – nousee joukkueen kapteeniksi
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Atlético Madridilla maailmanmestari tähtäimessä
- Jordi Alba on vapaa agentti eikä ole saanut tarjouksia: ”Oletan, etten jää ilman seuraa, mutta…”
- Englannin maajoukkuetähden jättiläissiirto Real Madridiin allekirjoitusta vailla valmis
- Virallista! Karim Benzema siirtyy Saudi-Arabiaan