Lionel Messin lähipiiri on kiistänyt huhut, joiden mukaan argentiinalaishyökkääjän paluusta Barcelonaan olisi keskusteltu.

Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta sanoi joukkueen Yhdysvaltain-kiertueella, että hän haaveilee tuovansa Messin, 35, takaisin katalonialaisseuraan.

– Odotan ja toivon, ettei Messin tarina Barcelonassa ole vielä päättynyt. Meidän vastuulla on se, että se tarina elää vielä, eikä mitään poissuljeta. Messin on saatava Barcelona-uralleen paljon parempi lopetus. Barcelonan puheenjohtajana tein sen, mitä minun piti tehdä, mutta niin ikään puheenjohtajana ja henkilökohtaisella tasolla tunnen olevani Messille velkaa, kommentoi Laporta ESPN:lle.

Messi oli edustanut koko ammattilaisuransa Barcelonaa, mutta hänen oli lähdettävä seurasta viime kesänä, koska talousvaikeuksista kärsivä Blaugrana ei kyennyt rekisteröimään hänen uutta sopimustaan. Argentiinalaistähti suuntasi Paris Saint-Germainiin diilillä, joka päättyy ensi kesänä, mutta se sisältää option yhdestä lisävuodesta.

Mundo Deportivo otti yhteyttä Messin lähipiiriin, josta kerrottiin, että he eivät ole käyneet minkäänlaisia neuvotteluja Barcelonan tai Laportan kanssa.

– Joan Laporta ei ole lähestynyt ketään Leo Messin leiristä eikä päinvastoin, ja jokainen näin väittävä valehtelee.

LUE MYÖS: