Pelaako Carlo Ancelotti uhkapeliä? – Real Madridin ykköstykki Karim Benzema jäämässä vaille varavaihtoehtoa
Real Madrid ei ole etsimässä uutta hyökkääjää kirittämään Karim Benzemaa, kertoo AS.
Espanjalaislehti tietää kertoa, että Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti ei ole etsimässä siirtomarkkinoilta vahvistusta hyökkäyspäähän. Benzema on selkeä ykköshyökkääjä, mutta hänen takanaan ei löydy tällä hetkellä suoranaista kilpailijaa.
Harjoituskaudella Ancelotti peluutti Eden Hazardia myös ysipaikalla, jonka lisäksi Marco Asensio ja Rodrigo Goes pystyvät tarpeen tullen paikkaamaan Benzemaa kärjessä tai valeysinä.
Hyökkäyksestä on lähtenyt kesän aikana Luka Jovic sekä Borja Mayoral. Puhtaita keskushyökkääjiä Benzeman lisäksi on vain Mariano Díaz, joka ei kuitenkaan ole saamassa kovinkaan suurta roolia Ancelottilta, vaikka vaihtoehtoja onkin vähänlaisesti. Mariano saattaa jopa vielä liikahtaa siirtoikkunan aikana muualle.
Huhuja on ollut myös Asension ympärillä. Ancelotti saattaisi joutua reagoimaan, mikäli Asensio liikahtaisi vielä kesän aikana muualle. Muussa tapauksessa Real ei aio vahvistaa hyökkäysosastoaan ennen kauden alkua.
Kapteeninnauhaa kantava Benzema iski viime kaudella peräti 44 maalia kaikissa kilpailuissa, joten terveenä ollessaan ei herralle tarvitse kauheasti tulitukea antaa vaihtopenkin puolelta. Benzeman loukkaantuminen olisi kuitenkin valtava takaisku, johon Ancelotti ei näillä näkymin aio varautua ainakaan vielä kesän siirtoikkunassa.
Ancelottin suunnitelma on hyvin erilainen verrattuna pahimpaan kilpailijaan, Barcelonaan, jolla on oikeastaan jokaiselle hyökkäyksen pelipaikalle vähintään kaksi erinomaista vaihtoehtoa.
Lähde: Football Espana
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari

- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku