Toimittaja: Robert Lewandowski ja Xavi tapasivat Ibizalla – hyökkääjä edelleen valmis tekemään kaikkensa Barcelona-siirtoa varten

Barcelona on ollut jo muutaman kuukauden ajan aktiivisesti Robert Lewandowskin kintereillä.
Lewandowski haluaa jättää Bayern Münchenin ja on jo päässyt Barcelonan kanssa sopuun kolmivuotisesta sopimuksesta, mutta Bayern on hylännyt kaikki kolme Barcelonan tarjousta.
Bayernin seurajohdosta on todettu julkisuuteen, ettei Lewandowski ole myynnissä, eikä seura aio myydä häntä tänä kesänä muihin maisemiin. 33-vuotiaan hyökkääjän sopimus Bayernin kanssa päättyy vuoden päästä.
Lewandowski on sen sijaan useaan otteeseen sanonut mediassa pelanneensa jo viimeisen ottelunsa Bayernissa. Hyökkääjä on todennut, ettei aio jäädä Bayerniin ja haluaa siirtyä muualle – eli tässä tapauksessa Barcelonaan.
Barcelonan sisäpiiriin kuuluva toimittaja Gerard Romero paljasti torstai-iltana Lewandowskin ja Barcelona-luotsi Xavin tavanneen toisensa Ibizalla ravintolassa. Kyseessä oli puhdas sattuma, sillä molemmat lomailevat samassa paikassa. Kaksikko puhui hetken aikaa ja Romeron mukaan Lewandowski kertoi Xaville olevansa edelleen valmis tekemään kaikkensa siirtyäkseen Barcelonaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi