AS: Nämä seurat ovat Iscon kintereillä – haluaa selvyyden tulevaisuudestaan viikonloppuna

Iscosta tuli torstaina vapaa agentti. Hänen sopimus Real Madridin kanssa on päättynyt.
Isco vietti Real Madridissa lopulta yhdeksän vuotta. Seura ei tarjonnut jatkosopimusta olemattomalle vastuulle jääneelle pelaajalle.
AS:n saamien tietojen mukaan Isco haluaa löytää itselleen uuden osoitteen viikonlopun aikana, sillä seurojen harjoituskaudet pyörähtävät käyntiin jo ensi viikolla.
Lehden mukaan Betis-luotsi Manuel Pellegrini ottaisi ennemmin Iscon kuin Dani Ceballosin joukkueeseensa. Betis-kasvatti Ceballosin sopimus Real Madridin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, mutta hän haluaisi palata Betisiin jo tänä kesänä. Sen toteutumista ei tosin pidetä tällä hetkellä järin todennäköisenä Betisin taloustilanteen vuoksi.
AS kertoo myös Sevillan olevan Iscon kintereillä, mutta Sevillaan siirtyäkseen Iscon pitäisi ottaa suuri palkanpudotus. Hän tienasi Real Madridissa noin kuusi miljoonaa euroa nettona vuodessa, mutta Sevilla ei kykene maksamaan Iscolle kolmea miljoonaa euroa enempää. Sevilla-luotsi Julen Lopetegui haluaa Iscon joukkueeseensa. Lopetegui on valmentanut Iscoa Real Madridissa ja Espanjan maajoukkueessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa