Maailman kallein maalivahti haluaa kesäsiirron lunastaakseen paikan Espanjan MM-kisakoneesta
Chelsea on tänä kesänä myymässä Athletic Bilbaosta ja Espanjan A-maajoukkueesta tutun Kepa Arrizabalagan.
27-vuotias Kepa siirtyi Athleticista Chelseaan kesällä 2018, jolloin lontoolaisseura maksoi hänestä jättimäisen 80 miljoonan euron siirtokorvauksen. Vielä tänäkin päivänä Kepalla on hallussaan maailman kalleimman maalivahdin titteli.
Kepa ei missään vaiheessa ole ollut siirtosummansa arvoinen. Espanjalaisvahti on saanut alusta lähtien kritiikkiä osakseen ja kahden edellisen kauden aikana hän on joutunut tyytymään varavahdin rooliin. Vähäisen peliajan vuoksi Kepa on myös menettänyt paikkansa Espanjan maajoukkueessa.
Kepan tavoitteena on kuitenkin lunastaa paikka Espanjan MM-kisakoneesta. Sen saavuttaakseen hänen tulisi saada syksyn aikana säännöllisesti peliaikaa. Kepa sanoi hiljattain antamassaan haastattelussa, että hän on tehnyt Chelsealle selväksi haluavansa pelata enemmän. Ja se on yksi painavimmista syistä sille, miksi Chelsea on valmis espanjalaisvahdin joko myymään tai lainaamaan.
Kepan todennäköisimpänä määränpäänä pidetään ranskalaisseura Niceä, mutta myös Lazio on pyörinyt huhuissa. Paluu La Ligaan ei myöskään ole poissuljettu vaihtoehto, vaikka kiinnostusta ei ainakaan huhujen mukaan liiemmin ole.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun