”Osasimme unelmoida” – Uruguaylainen seuraikoni hehkutti La Ligaan nousua
Katalonialaisseura Girona varmisti sunnuntaina nousunsa La Ligaan kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Nousu sinetöityi, kun Girona voitti nousukarsinnan finaalissa Tenerifen vieraskentällä 3-1-numeroin, ja koko otteluparin samoin numeroin.
Yhden Gironan maaleista teki 35-vuotias joukkueen kapteeni Cristhian Stuani, joka teki Gironalle tällä kaudella yhteensä 24 maalia 41 pelissä. Stuani on pelannut Gironassa jo viisi kautta, joista kaksi ensimmäistä La Ligassa. Kahdella pääsarjakaudella hän teki 65 pelissä komeat 40 maalia. Ottajia Stuanille olisi ollut runsaasti pääsarjatasollakin, mutta hän päätti pysyä Gironalle uskollisena. Nyt kolmen alasarjakauden lojaalius palkittiin nousulla takaisin La Ligaan.
– Osasimme unelmoida. Taistelimme tämän logon puolesta kaikin voimin ja onnistuimme saavuttamaan tavoitteemme: nousimme La Ligaan. Me ansaitsimme sen, Stuani totesi maanantaisten nousujuhlien yhteydessä.
Girona juhli nousua maanantaina bussikulkueella kaupungin katujen halki. Vaikka Stuani täyttää lokakuussa 36 vuotta, saa Girona nauttia konkarihyökkääjän peleistä vielä pitkään, sillä hänen sopimuksensa ulottuu jo nyt vuoteen 2026.
Gironan valmentaja Michel Sánchez totesi tilaisuudessa, että Stuani oli vakuuttanut hänelle, että europaikoille yltäminen on Gironalle realistinen tavoite. Itseluottamusta Gironan seurahistorian parhaalta maalintekijältä ei siis puutu.
– Ensi kaudella nautimme pääsarjassa pelaamisesta, Míchel lisäsi.
Míchelille nousujuhlat olivat tuttua puuhaa. Hän on valmentanut Segundassa kolme täyttä kautta – Rayo Vallecanossa (2018), Huescassa (2020) ja Gironassa – ja jokainen kausi päättyi joukkueen sarjanousuun. Girona puolestaan oli joutunut pettymään viimeisen vuosikymmenen aikana nousukarsinnoissa jo viidesti, mutta kuudes kerta toden sanoi.
Kyseessä oli jo kolmas vuosi peräkkäin, kun nousukarsinnoista La Ligaan nousi niihin huonoimmalla runkosarjasijoituksella (6:s) lähtenyt joukkue. Gironan kevätkausi oli kaiken kaikkiaan hurja, sillä vielä 12. sarjakierroksella se löytyi putoajan paikalta. Sunnuntai-ilta puolestaan tarjosi 100 000 asukkaan kaupungille runsaasti aihetta iloon, sillä Gironan joukkue nousi pääsarjaan noin kahden tunnin sisällä sekä jalkapallossa että koripallossa.
Lähteet: Sport sekä Twitter-tilit MisterChip ja PedritoNumeros
LUE MYÖS:
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle
- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa

- Barcelona-pomon mielestä tuomarit suosivat Real Madridia – näin Xabi Alonso vastasi