Villarrealissa eniten pelejä pelannut maalivahti lähti seurasta – ”En löydä sanoja”
32-vuotias maalivahti Sergio Asenjo lähtee Villarrealista. Peräti yhdeksän kautta Villarrealissa pelanneen Asenjon sopimus päättyi tähän kauteen, ja Villarreal on ilmoittanut, ettei sopimusta jatketa.
Mistään pikkutekijästä ei ole kyse, sillä Asenjo on Villarrealin kaikkien aikojen maalivahtien ottelutilaston kärjessä. Hän on pelannut Villarrealissa peräti 258 virallista ottelua.
Asenjo saapui Villarrealiin lainapestillä kaudella 2013-2014, ja jäi sille tielleen. Polvivammat häiritsivät uraa välillä, mutta Asenjo palasi aina vahvempana takaisin. Tällä kaudella Asenjo kuitenkin menetti ykkösvahdin aseman Geronimo Rullille, ja saa siksi poistua seurasta. Kaudella 2021-2022 Asenjo pelasi Villarrealissa vain kahdeksan ottelua: kuusi La Ligassa, yhden Copa del Reyssä sekä kauden avanneen UEFA Super Cupin.
– On koittanut hetki sanoa hyvästi. En löydä sanoja kuvaillakseni sitä, kuinka onnellinen olen ollut täällä kodissani. Kun katson taaksepäin, mieleeni tulvii paljon unohtumattomia muistoja, Asenjo kirjoitti somessa.
– Minulla on ollut onnea saada kasvaa tässä seurassa näiden yhdeksän vuoden aikana. Olemme saavuttaneet monta haastetta, jotka seurahistorian ensimmäinen mestaruus (toim. huom. Eurooppa-liigan voitto 2021) kruunaasi. Jokainen peli tällä stadionilla on ollut hyvin erityinen.
– Olen ollut onnekas, ja toistaisin tuhat ja yksi kertaa tämän Villarrealissa kokemani ajan. Tiedätte paremmin kuin hyvin mitä minulle merkitsette, hyvinä ja huonoina hetkinä. Siksi en halua lähteä hyvästelemättä ja sanomatta kiitos. Olen aina yksi teidän pelaajistanne, Asenjo kirjoitti faneille.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä