AS: Real Madrid kiinnostunut nuoresta MLS-vahdista

Lauantaisessa Mestarien liigan finaalissa häikäissyt Thibaut Courtois on ensi kaudellakin Real Madridin selkeä ykkösvahti, se on selvä juttu. Hyvä joukkue tarvitsee silti myös pätevän kakkosvahdin – loukkaantumisten, sairastelujen ja lepuutusten varalta.
23-vuotiaassa Andriy Luninissa Real Madridilla on sellainen, mutta toistaiseksi on epävarmaa, jatkaako ukrainalainen joukkueessa enää ensi kaudella. Lunin on ollut Real Madridin palkkalistoilla jo vuodesta 2018 lähtien, mutta on pelannut koko tänä aikana Los Blancosin maalilla vain viisi ottelua – neljä niistä tällä kaudella. Lainapestillä Segundan Real Oviedossa Lunin sai loistaa, mutta muuten hänelle ei ole auennut tilaisuutta esitellä Madridissa kauan suureksi tiedettyä potentiaaliaan.
Luninin sopimus ulottuu kesään 2024, mutta voi olla, että hän mielii jatkaa matkaansa jonnekin, jossa torjuntavastuuta on enemmän tarjolla. Sen varalta Real Madrid kartoittaa parhaillaan maalivahtimarkkinoita, sillä Courtois’lle tarvitaan mahdollisesti uusi back-up.
Siirtoekspertti Fabrizio Romanon ja madridilaislehti AS:n mukaan Real Madrid on iskenyt nyt silmänsä nuoreen MLS-vahtiin Gabriel Sloninaan, joka tunnetaan Pohjois-Amerikassa lempinimellä ”Gaga”. Gaga pelaa tällä hetkellä Chicago Firessa vain 68 000 euron vuosipalkalla, ja jos hän Mestarien liigan voittajan riveihin siirtyy, on luvassa varmasti tuntuva palkankorotus.
Illinoisin osavaltiossa syntynyt Slonina täytti toukokuussa 18 vuotta ja on vartioinut Chicagon maalia kauden kaikissa MLS-otteluissa. Debytoidessaan Firen maalilla 5.8.2021 hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin MLS:ssä pelannut maalivahti. Nyt MLS-otteluita on pelattuna jo 24.
Real Madrid ei ole kuitenkaan ainoa 193-senttisestä Sloninasta kiinnostunut huippuseura. Ahnaimmin ja pisimpään häntä on tavoitellut Chelsea ja myös Bayern München seuraa Sloninaa tarkasti siltä varalta, ettei Alexander Nübel pelaa seurassa ensi kaudella. La Liga -seuroista myös Valencia ja Espanyol haluaisivat Sloninan, mutta Real Madridin kerrotaan olevan nyt halukas käynnistämään neuvottelut Chicago Firen kanssa.
Slonina on pelannut useita vuosia USA:n juniorimaajoukkueissa, mutta hänellä olisi oikeus edustaa A-maajoukkuetasolla myös Puolaa. Transfermarkt arvioi Sloninan markkina-arvoksi 3 miljoonaa euroa. Hänen sopimuksensa Chicago Firen kanssa ulottuu vuoden 2023 loppuun.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi