Xavi vaatii suuria muutoksia Barcelonaan – muuten menestystä on turha odottaa: ”Emme voi piilotella totuutta”

Barcelona pelasi sunnuntaina kauden viimeisen ottelunsa, kun se hävisi Camp Noulla Villarrealille 0-2.
Ottelun jälkeen Barcelonan päävalmentaja Xavi käväisi viimeistä kertaa lehdistötilaisuudessa tällä kaudella.
Xavi tiedostaa, ettei Barcelonan kausi sujunut lainkaan positiivisissa merkeissä, vaikka lopulta se nousikin toiseksi La Ligassa.
– Nyt käynnistyy seurajohdon työ toimistossa, joka on tärkeämpää kuin se, mitä kentällä tapahtuu. Meidän on muutettava paljon asioita. Todella paljon. Toimistossa on työtehtäviä, jotka ovat itse jalkapalloa tärkeämpiä. Nyt kausi loppui. Mielestäni pelastuimme katastrofaaliselta kaudelta. Tämä kausi olisi voinut olla hyvin surullinen, mutta onnistuimme pelastamaan sen.
Xavin mielestä on itsestäänselvää, että Barcelona tarvitsee uusia vahvistuksia. Muuten menestystä on turha odottaa.
– Olemme analysoineet, mitä on tapahtunut ja nyt on muutettava asioita. Emme voi piilotella totuutta. Etenkään jäseniltämme. Asioiden on muututtava. Seurajohdosta on sanottu, että se on mahdollista. Olemme tehneet valtavasti töitä pelastaaksemme tilanteen, joka näytti marraskuussa melkein mahdottomalta. Meidän on vahvistettava joukkuetta todella hyvin. Jos niin ei tapahdu, emme voi kilpailla. Seurajohto on sanonut minulle, että voimme vahvistaa joukkuetta.
Ousmane Dembélé pelasi todennäköisesti viimeisen ottelunsa Barcelonan riveissä sunnuntaina. Hänen sopimuksensa Barcelonan kanssa päättyy kesäkuussa.
– Hänen sopimuksensa päättyy. Tosin Kylian Mbappékin teki jatkosopimuksen. Pelaajat pelaavat siellä, missä he uskovat olevansa onnellisia. Voin puhua pelkkää hyvää Dembéléstä. Hän on auttanut meitä ja ollut osa joukkuetta. Neuvottelut ovat kesken ja katsotaan, mitä tapahtuu, Xavi totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa