Villarrealin pelaajat poistuivat Mestarien liiga -areenoilta päät pystyssä – ”Kannattajat voivat olla ylpeitä”
Kun Mestarien liigan välieräparista Liverpool-Villarreal oli pelattuna kolme puoliaikaa neljästä, oli ottelupari tasatilanteessa 2-2. Viimeisellä puoliajalla Liverpool teki kuitenkin kolme maalia ja eteni loppuotteluun yhteismaalein 5-2.
Villarrealin joukkue saa silti olla esityksestään ylpeä, eikä kukaan haastatteluihin astuneista pannutkaan päätään pensaaseen. Valmentaja Unai Emeryn mielestä taistelu kuitenkin tyrehtyi Liverpoolin nopeaan 1-2-kavennusmaaliin.
– On totta, että optimistisin lähtökohtamme toteutui. Toivomme pysyi elossa avausosan jälkeen, vaikkemme pelanneetkaan hyvin. Tänään meidän piti tarjota jotain muuta ja teimmekin niin. Avausjakso nostatti toiveita, Emery totesi medialle AS:n mukaan pelin jälkeen.
– Osoitimme, ettemme olleet välierissä vain kutsuvieraina, vaan halusimme päästä finaaliin. Gerard Morenon tulo vaihtoon vaivan vuoksi ja joukkueen tunnetaso kävivät meille kalliiksi.
– Puhuimme 2-2-tilanteessa siitä, mitä voisi tapahtua, muttemme pystyneet parempaan. Otteluparissa pelattiin neljä 45 minuutin puoliaikaa ja vain yksi hyvä puoliaika ei riitä. Halusimme enemmän. Minä uskoin, että voisimme ottaa vielä yhden askeleen, mutta niin ei nyt käynyt. Lähellä kuitenkin olimme, sillä ensimmäinen puoliaika oli erinomainen.
Ottelun antisankariksi muodostui Villarrealin maalivahti Geronimo Rulli, jolla ei ollut paras iltansa. Emery ei kuitenkaan argentiinalaistorjujaa soimannut.
– Hän on allapäin, sillä hän tietää, että ensimmäinen maali meni helposti ja hän olisi voinut tehdä enemmän. Rullin kausi on ollut loistava ja henkisesti hän on erittäin vahva. Ei häntä voi soimata.
Loukkaantumisen vuoksi vaihtoon joutunut Espanjan maajoukkuehyökkääjä Gerard Moreno oli tyytyväinen joukkueensa saavutukseen.
– Meidän on oltava ylpeitä siitä, että joukkue uskoi loppuun asti. Pelasimme uskomattoman ensimmäisen puoliajan, emmekä hävinneet yhtään kaksinkamppailua. Yhteinen sävel yleisön kanssa auttoi meitä uskomaan jatkopaikkaan. Liverpoolkin on kuitenkin erittäin hyvä. Emme pystyneet pitämään samaa virettä yllä toisella jaksolla. Ihmiset voivat kuitenkin olla ylpeitä tästä joukkueesta, tästä seurasta ja näistä kannattajista, Moreno totesi.
– Hyvästelimme Mestarien liigan päät huolella pystyssä.
Konkaripuolustaja Raul Albiol pyyteli kannattajilta lähestulkoon anteeksi.
– Meihin sattuu fanien vuoksi. Panoksemme oli uskomaton, mutta ei nyt riittänyt. Liverpoolin ensimmäinen maali vahingoitti meitä suuresti. Toisella puoliajalla he olivat fyysisesti parempia.
– Taistelimme kannattajien puolesta ja meihin sattuu, ettemme voineet antaa heille heidän suuresti toivomaansa loppuottelua. Kannattajilta ei voi pyytää yhtään enempää. Tämä on surullinen, mutta samalla unohtumaton ilta.
– Koko Mestarien liiga -taipaleemme monine maagisine iltoineen on ollut uskomaton. Edellisestä välierästä oli kulunut 16 vuotta. Nyt täytyy vain jatkaa samalla tiellä, sillä seura tulee vielä varmasti kokemaan lisää tällaisia iltoja, Albiol vakuutti.
Ensi kaudella Villarrealia ei kuitenkaan Mestarien liigassa nähdä. Tällä hetkellä se on kiinni Konferenssiliigan paikassa, mutta Athletic Bilbao hamuaa samaa paikkaa vain pisteen Villarrealin takana. Pienet mahdollisuudet Villarrealilla on nousta myös Eurooppa-liigan puolelle.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä