Paneeko raiskauksesta tullut neljän vuoden vankeustuomio pisteen Santi Minan uralle? – Vankilaan joutuminen riippuu ylemmistä oikeusasteista

Kerroimme maaliskuun lopussa siitä, kuinka Celta Vigon hyökkääjä Santi Mina oli joutumassa oikeuden eteen epäiltynä Almeríassa kesäkuussa 2017 tapahtuneesta raiskauksesta. Oikeudenkäynti on ollut käsillä viime viikkojen ajan ja tänään keskiviikkona almeríalainen tuomioistuin julkaisi asiasta päätöksensä.
Ratkaisu on Santi Minalle langetettu neljän vuoden vankeustuomio. Lisäksi Minan täytyy maksaa uhrille 50 000 euron vahingonkorvaus, eikä hän saa mennä 500 metriä lähemmäs kyseistä naista seuraavan 12 vuoden ajan.
Vaikka Minalle annettiin langettava tuomio, vapautettiin toinen syytetty, Minan ystävä ja Ibizassa pelaava puolustaja David Goldar kaikista syytteistä. Goldaria oltiin syytetty avunannosta raiskaukseen.
Syyttäjä vaati Minalle alun perin kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta. Neljän vuoden tuomio on minimirangaistus tällaisesta rikoksesta Espanjassa. Vankeustuomio ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen ja siksi Mina ei joudu telkien taakse – ainakaan vielä. Tuomiosta voi valittaa Andalusian korkeimpaan oikeuteen ja myöhemmin vielä Espanjan korkeimpaan oikeuteen. Jos myös ylemmät oikeusasteet pitävät tuomion voimassa, joutuu Mina tuolloin välittömästi vankilaan. Ylempien oikeusasteiden käsittelyyn voi kuitenkin mennä AS:n mukaan pahimmillaan vielä vuosi.
Santi Minan asianajajilla on nyt kymmenen päivää aikaa valittaa tuomiosta. Jos ja kun he näin tekevät, käsiteltäneen asiaa uudestaan Granadassa noin kuuden kuukauden kuluttua.
Mikäli nyt langetettua tuomiota ei muuteta ylemmissä oikeusasteissa, joutuu Mina kärsimään tuomiotaan valitsemassaan vankilassa. Neljän vuoden tuomiosta hän joutuisi viettämään vankilassa vuoden. Sen jälkeen hän voisi siirtyä avovankilaan. Ehdonalaiseen Mina voisi päästä kärsittyään tuomiostaan kaksi kolmasosaa, eli kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.
Santi Minalla on Celta Vigon kanssa vuoteen 2024 ulottuva sopimus. Celtalla on oikeus irtisanoa yksipuolisesti hänen sopimuksensa, jos Minan tuomio saa lainvoiman. Tutkintavankeus ei kuitenkaan oikeuta vielä sopimuksen purkamiseen.
Celta Vigo joka tapauksessa reagoi tuomionlukuun nopeasti ja ilmoitti sulkeneensa Minan ennakkotoimena ulos harjoitusvahvuudestaan. Seura pohtii jatkotoimia Minaa kohtaan.
Kun epäilty raiskaus tapahtui, Mina oli Valencian pelaaja. Kun hän teki sopimuksen Celta Vigon kanssa, oli seksuaalirikosepäily jo tiedossa.
Tämänviikkoisessa, suljetuin ovin käydyssä oikeuskäsittelyssä on käynyt ilmi, että Mina ja Goldar tarjosivat raiskauksen uhrille 400 000 euroa, jotta hän valehtelisi suullisessa kuulustelussaan. Goldarin vastaus tähän kuului, että nainen oli pyytänyt itse heiltä aiemmin huomattavasti suurempaa rahasummaa.
26-vuotias Santi Mina on pelannut La Ligassa kaikkiaan 268 ottelua, joissa hän on tehnyt 63 maalia. Pelit ovat jakautuneet lähes puoliksi Celta Vigon ja Valencian kesken. Tällä kaudella hän on tehnyt Celta Vigolle yhteensä seitsemän maalia 33 pelatussa sarjaottelussa.
Lähde: AS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta