Barcelonan UEL-unelma päättyi ennen aikojaan – lisäajalla hurjaa draamaa
Barcelonan matka Eurooppa-liigassa päättyi torstai-iltana Camp Noulla, kun Eintracht Frankfurt voitti puolivälierien toisen osan 3-2 ja eteni välieriin yhteismaalein 4-3.
Ottelu oli monella tapaa eriskummallinen. Suorastaan valtava määrä Eintrachtin kannattajia oli saapunut Barcelonaan. Barcelona oli myöntänyt vieraskannattajille yhteensä 5000 lippua otteluun, mutta todellisuudessa stadionilla oli 15-25 000 Eintrachtin kannattajaa.
Barcelonan kausikorttilaiset olivat ilmeisesti myyneet lippujaan Eintrachtin kannattajille ja vieraskannattajat pitivät suurta mekkalaa Camp Noulla. Espanjalaismedia kuvaili ottelua Eintrachtin kotiotteluksi. Barcelona sai vihellyskonsertin Camp Noun yleisöltä jo ennen ottelua palatessaan lämmittelyistä pukuhuoneeseen.
Ottelun avausmaali nähtiin jo neljännellä minuutilla, kun Eintrachtille vihellettiin rangaistuspotku Eric Garcían rikkeestä. Filip Kostic laukoi pallon varmasti ohi Marc-André ter Stegenin. Rafael Santos Borré vei upealla maalillaan vieraat kahden osuman etumatkalle noin kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Entisen Atlético-hyökkääjän laukaus upposi yläkulmaan.
Barcelonan ultrakannattajat protestoivat katsomon tapahtumia toisen jakson alussa ja ilmestyi paikalle vasta kymmenennellä minuutilla.
Kostic iski illan toisen maalinsa noin 25 minuuttia ennen loppuvihellystä. Barcelona haki vimmatusti kavennusmaaleja lopussa. Sergio Busquets toi Barcelonan kahden maalin päähän lisäajan alussa. Lisäajalla Barcelona kykeni luomaan maalipaikkoja. Lisäajan lopussa nähtiin vielä draamaa, kun Barcelonalle vihellettiin rangaistuspotku. Kevin Trapp torjui Memphis Depayn yrityksen, mutta pallo kimposi rimasta maaliviivan yli. 2-3. Sen lähemmäs Barcelona ei päässyt.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa