Luuk de Jongin pää tuonut Barcelonalle kahdeksan sarjapistettä: ”Kun joukkue tarvitsee minua, olen tässä”

Kun Barcelona lainasi viime kesänä kokeneen hyökkääjän Luuk de Jongin, suhtautui moni hankintaan epäillen. Läheskään kaikki eivät suhtaudu enää.
Kun vain kuusi minuuttia kentällä ollut De Jong ratkaisi lisäajan maalillaan 3-2-vierasvoiton Levantesta sunnuntaina, teki hän jo kauden seitsemännen maalinsa. Maaleista kuusi on syntynyt La Ligassa ja yksi Supercopassa.
Olennaista kuitenkin on, että De Jongin liigamaalit ovat olleet erittäin tärkeitä Barcelonalle. Kuudesta maalista neljä on tullut voimakkaalla puskulla kuten sunnuntainakin, ja jokainen niistä neljästä on tuonut Barcalle pisteitä. Ensimmäisellä hän ratkaisi Barcalle 1-0-voiton Mallorcasta vuoden 2022 alkajaisiksi, toisella hän tasoitti Granadaa vastaan tilanteeksi 1-1, kolmannella hän nosti Barcan 2-2-tasapeliin Espanyolia vastaan derbyssä ja neljäs toi eilen voiton Levantesta. Neljä päämaalia, kahdeksan sarjapistettä.
Ilman näitä maaleja Barcelona ei olisi La Ligassa toisena, vaan kuudentena. Toki voi olla, että joku muukin olisi pallon tilanteista maaliin pistänyt, mutta 188-senttinen De Jong on pelaaja, jonka Barcelona heittää kentälle ratkaisemaan pelejä matalalta sumputtaen puolustavia joukkueita vastaan. Kun on pakko heittää keskityksiä maalille, turvaudutaan hollantilaiseen – ja se näyttää usein kannattaneen.
Barcelona on tehnyt La Ligassa tällä kaudella eniten päämaaleja (15), ja niistä viisi on mennyt De Jongin nimiin. De Jong on tehnyt La Ligassa maaleja keskimäärin 96 minuutin välein. Koko sarjassa vain neljän pelaajan maalit per peliminuutit -tahti on ollut hurjempi. Heistä kaksi pelaa Barcassa: vain viidessä pelannut Ansu Fati ja tammikuun nappivärväys Pierre-Emerick Aubameyang. Muut ovat maalipörssiä suvereenisti johtava Karim Benzema ja vain yhden pelin pelannut Real Betisin Kike Hermoso.
Pelin jälkeiseen Barca TV:n haastatteluun De Jong tuli vaatimattomana, pitämättä turhaa meteliä itsestään.
– Maalien tekeminen on aina mahtavaa, mutta voittomaali pelin lopussa on aina erityistä eikä tunnu tavalliselta, De Jong totesi.
– Olen iloinen joukkueen puolesta. Kun joukkue tarvitsee minua, olen tässä. Minun pitää odottaa tilaisuuksiani.
De Jong oli Barcan edellisistä kahdesta pelistä sivussa koronatartunnan vuoksi. Pelikuntoon se ei hänen mukaansa vaikuttanut. 31-vuotias pääpelispesialisti korosti, että työnjako on selkeä, kun hän astuu kentälle.
– Joukkue tietää, mitä sen pitää tehdä, kun tulen kentälle. Pallon voi aina heittää rangaistusalueelle maalipaikkoja luodaksemme.
– Meillä on juuri nyt paljon itseluottamusta. Emme pelanneet hyvin, mutta voitimme. Se auttaa joukkuetta kasvamaan, De Jong päätti.
Lähde: Sport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään