Barcelona dramaattisten vaiheiden jälkeen voittoon lisäajalla – Levante sai peräti kolme rangaistuspotkua
Barcelona kohtasi myöhään sunnuntai-iltana pelatussa La Ligan kamppailussa Levanten. Kamppailu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta katalonialaisten voittoon lukemin 3-2.
Avausjaksolla ei maaleja nähty, mutta toisella puoliajalla alkoi sitten tapahtua senkin edestä. Levante siirtyi 52. peliminuutilla johtoon, kun José Luis Morales onnistui rangaistuspotkusta. Vain neljä minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai jälleen rangaistuspotkun. Tällä kertaa Marc-André ter Stegen kuitenkin torjui Roger Martin yrityksen.
Rangaistuspotkujen jälkeen Barcelona heräsi ja iski kaksi osumaa lyhyen ajan sisään. Maalinteossa onnistuivat Pierre-Emerick Aubameyang sekä vaihdosta kentälle tullut Pedri.
Eikä kahta ilman kolmatta. Nimittäin 83. peliminuutilla Levante sai jo illan kolmannen rangaistuspotkun. Tällä kertaa pallon taakse asteli Gonzalo Merelo, eikä hän erehtynyt.
Pitkään näytti siltä, että pisteet jaettaisiin, mutta Blaugrana onnistui lopulta nappaamaan kolme pistettä. Vaihdosta kentälle tullut Luuk de Jong puski kamppailun voittomaalin lisäajalla ja näin ollen Barcelona nappasi todella tärkeän voiton.
Voiton myötä Barcelona nousi sarjataulukossa toiselle sijalle ohi Sevillan. Levantelle tappio oli todella raskas, sillä se on toiseksi viimeisellä sijalla. Matkaa putoamisviivan yläpuolelle on seitsemän pistettä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa