Tällä viikolla se tapahtui. Vihdoin maailmalle pulpahti ensimmäisiä konkreettisia huhuja Teemu Pukin ensi kauden seurasta. Sekä Norwichin alueen paikallisaviisi Pink Un että Vigon alueen paikallislehti Galicia Press kertoivat Celta Vigon olevan kiinnostunut hankkimaan Pukin ensi kaudeksi joukkueeseensa. Todofichajes-sivusto totesi lisäksi Vigon käyneen jo maajoukkuetauon aikana keskusteluja Pukin agentin, eli oletettavasti Teemu Turusen kanssa.

Pukin tulevasta seurasta on spekuloitu jo jonkin aikaa, mutta silti suhteellisen hiljaisesti – koska mitään kättä pidempää ei ole ollut. Viime viikolla 32 vuotta täyttänyt hyökkääjä on pelannut Norwichissa kesästä 2018 lähtien, mutta nyt aika Kanarialinnuissa voi olla päättymässä.

Pukki jäi Norwichiin kesällä 2020, vaikka joukkue putosi Valioliigasta, sillä vuotta aiemmin solmittua jatkosopimusta oli jäljellä vielä kaksi vuotta. Nyt Norwich tulee ilman huimaa loppukiriä putoamaan Valioliigasta taas – ja tällä kertaa Pukin jatkoon seurassa ei enää kovin paljon uskota. Pukki on tehnyt kahdella kaudellaan Championshipissä yhteensä 55 maalia, ja on jo todistanut olevansa ”liian hyvä” Englannin toiselle sarjatasolle.

Käytännössä edessä on kevät ja kesä, jolloin Pukki voi solmia kuuluisan ”viimeisen rahakkaan sopimuksensa”. Jos hän pääsee siirtymään vapaana agenttina, voi palkan päälle tulla vielä tuntuva allekirjoitusbonus. Tullee ehkä silloinkin, vaikka Norwich lunastaisi sopimuksen optiovuoden ja kuittaisi suomalaisesta siirtokorvauksenkin.

Teemu Pukin pelit Norwichissa saattavat olla pian pelatut. Kuva: Getty Images

Suomalaisen korkeahkon iän vuoksi siirtosummakaan tuskin Celta Vigon suuruusluokan seuroille ylitsepääsemätön este on. Transfermarkt arvioi Pukin markkina-arvoksi viisi miljoonaa euroa. Celta Vigo on maksanut historiansa aikana 18 pelaajasta yli viiden miljoonan euron siirtokorvauksen. Siirroista kahdeksan on tapahtunut viimeisten viiden vuoden sisällä.

Pukki saattaa ymmärrettävästi haluta katsoa Norwichin kauden loppuun asti ennen kuin tekee päätöksen ensi kaudesta. Ilman ihmenousua Norwichin putoaminen varmistunee kuitenkin huhti-toukokuun vaihteessa.

Revanssi Espanjasta?

Vaikka Pukin pelaajaura alkaisikin kääntyä jo ehtoopuolelle, on Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijälle ja tälläkin kaudella kahdeksan valioliigamaalia tehneelle hyökkääjälle luultavasti melkoinen ryöppy tarjouksia luvassa. Pukki saanee valita seuransa monen maan ja seuran joukosta. Ensivaikutelma Celta Vigo -huhusta on kuitenkin, että siinäpä on kieltämättä loogisen ja kiinnostavan kuuloinen vaihtoehto.

Pukin ensimmäinen osoite ulkomailla oli juuri Espanjassa. Hän siirtyi Sevillan organisaatioon vain 17-vuotiaana, tehtyään edellisellä kaudella läpimurron Veikkausliigassa kasvattajaseuransa KTP:n paidassa. Pukki on viestinyt haastatteluissa pitävänsä Espanjasta ja La Ligasta, mutta myös harmitellut sitä, ettei lyönyt vielä tuolloin läpi. Nuorelle miehelle taisi olla kosolti opittavaa myös kentän ulkopuolella, ja kielitaidottomana uuteen maahan muutto ei haastetta helpottanut. Kahden kauden aikana tilille tuli vain yksi La Liga -ottelu, ja Pukki palasi hakemaan vauhtia Veikkausliigasta, tällä kertaa HJK:sta.

HJK:sta lähdön jälkeen Pukki on pelannut Saksan Bundesliigaa, Skotlannin Valioliigaa ja Tanskan Superliigaa ennen Norwichiin muuttoaan. Viimeistään Brøndbyssä hän löi lopullisesti läpi, ja liiankin kilttinä pidetystä kiharatukkaisesta taiturista tuli kovalla itseluottamuksella pelaava, kolhuja ottamaan ja antamaankin pystyvä kliininen viimeistelijä.

Nyt kysymys kuuluukin, kuinka paljon nuorella iällä Espanjassa vietetyistä kahdesta kaudesta jäi hampaankoloon. Haluaako Pukki ottaa revanssin La Ligasta? Jos vastaus on kyllä, voisi Celta Vigo olla siihen erinomainen paikka.

Celta Vigo on vakavarainen ja paikkansa La Ligan keskikastissa vakiinnuttanut seura, jolla on vankka ja intohimoinen fanipohja. Europelejä ei Celtassakaan hevillä pääsisi pelaamaan, mutta Pukki saisi edelleen pyristellä karkuun maailman parhailta puolustajilta kuukaudesta toiseen. Pelitavallisesti La Liga voisi tukea Pukin ominaisuuksia Valioliigaakin paremmin.

Vuorenvarmasti Pukki olisi henkisiltä ominaisuuksiltaan huomattavasti edellistä Espanjan-keikkaa valmiimpi. Espanjan kieli on enemmän tai vähemmän hallussa, ja puhuihan Pukki esimerkiksi Norwichissa espanjaa argentiinalaisen tutkaparinsa Emi Buendían kanssa. Ujostella ei tarvitsisi, sillä Pukki on nimenä varmasti tunnetuin suomalainen aktiivijalkapalloilija, joka on antanut Englannissa maailmalle osaamisestaan kovia näyttöjä.

Suhteellisen pienen Vigon kaupungin voisi kuvitella olevan pikkukaupungin kasvatille miellyttävä asuinympäristö, ja Galician maakunnassa sijaitsevan rannikkokaupungin uskoisi tarjoavan lapsiperheelle paljon tehtävää ja nähtävää. Jos perhe haluaa palata Suomeen esikoistytär Olivian mennessä kouluun, voisi Pukki pelata vielä kaksi kautta ulkomailla.

Mikä tärkeintä, Celta Vigon joukkueessa luulisi olevan Pukille tarjolla sopivaa pelillistä roolia.

Tällä hetkellä Celtalla on riveissään kolme kärkimiestä. Ykköstykki on tietysti joukkueen kapteeni ja seuraikoni Iago Aspas, joka on ollut vuosien ajan yksi La Ligan tehokkaimmista espanjalaishyökkääjistä. Elokuussa 35 vuotta täyttävän Aspasin sopimus kattaa myös ensi kauden, ja hän on lähtökohtaisesti selkeä ykköskärki ensi kaudellakin. Pukilla olisi kuitenkin tilaisuus valloittaa ykköstykin tontti itselleen viimeistään toisella kaudella.

Tyylillisesti Aspas ja Pukki ovat melko samanlaisia pelaajia – nopeita linjasta irti pyrähtäviä pystyynjuoksijoita ja kliinisiä viimeistelijöitä. Välttämättä heitä ei usein yhtä aikaa kentällä nähtäisikään, mutta kahdelle maalintekoon pystyvälle hyökkääjälle olisi varmasti käyttöä. Aspas kaipaa lepoakin, ja on ollut viime vuosina suhteellisen loukkaantumisherkkä.

Tämän kauden lainapelaaja, 32-vuotias Thiago Galhardo ei luultavasti ensi kaudella Celtassa jatka. Oma kasvatti Santi Mina on ollut Celtan hyökkäyksessä luotettava pelaaja vuosien ajan, mutta hänen jatkonsa on vaakalaudalla erittäin vakavan syyn vuoksi. Minaa nimittäin syytetään vuonna 2017 tapahtuneesta raiskauksesta. Jos hänet todetaan syylliseksi, voi edessä olla jopa kahdeksan vuoden vankeustuomio, joka käytännössä laittaisi huippufutisuran pakettiin.

Lähtökuopissa Celtasta on myös hyökkäävä keskikenttäpelaaja Denis Suárez, jonka Celta on uhannut istuttaa jopa katsomoon. Välit Suárezin agentin kanssa ovat täysin katkenneet, eikä Celta ole suostunut pelaajan ehdotukseen hoitaa itse jatkosopimusneuvotteluitaan. Todennäköiseltä näyttää, että Suárez vaihtaa kesällä maisemaa.

Tällaista taustaa vasten voi kai hyvin todeta, että Celta Vigossa näyttäisi olevan suorastaan ”Pukin mentävä aukko”. Aika näyttää, haluaako Teemu Pukki siitä aukosta kulkea, vai tuleeko jostain vielä houkuttelevampia tarjouksia. Peli on kuitenkin avattu hyvin kiinnostavalla tavalla.

Heikki Kuparinen