AS: Real Madridin joukkueesta kolmasosalle ovi auki – tässä potentiaaliset lähtijät
Vaikka Real Madrid hävisikin maaottelutauon alla tylysti El Clásicon Barcelonalle, on se silti vakaasti matkalla kohti La Ligan mestaruutta. Myös Mestarien liigan puolivälierissä Real Madrid on edelleen mukana.
Hyvästä kaudesta huolimatta tämän kauden joukkueesta jopa kolmasosa voi olla lähdössä Real Madridista ensi kesänä. Suuria muutoksia on siis joukkueeseen luvassa. Odotetuin muutos olisi tietysti Kylian Mbappén saapuminen, jos pitkään jatkuneet huhut konkretisoituvat. AS kuitenkin listaa jutussaan tällä kertaa erityisesti mahdollisia lähtijöitä.
Kaikkein todennäköisimmät joukkueesta poistujat ovat Marcelo, Gareth Bale ja Isco. Jokaisen sopimus päättyy tähän kauteen. Kenenkään kanssa ei jatkosopimuksesta neuvotella ja seurasta lähtö on käytännössä varmaa. Marcelo on pelannut Real Madridissa jo puolitoista vuosikymmentä vuodesta 2007 lähtien, ja poistuu seurasta luultavasti eniten eri pokaaleita voittaneena pelaajana. Bale ja Isco saapuivat Real Madridiin puolestaan vuonna 2013, Carlo Ancelottin päätettyä juuri ensimmäisen valmennusrupeamansa Madridissa.
Vaikka Marcelon, Balen ja Iscon lähdöistä ei siirtokorvauksia Madridin kassaan tipukaan, vapautuu heidän poistumisensa myötä noin 60 miljoonaa euroa seuran palkkakaton alta. Balen osuus on tästä summasta puolet.
Muut viisi pelaajaa, joista valmentaja Carlo Ancelotti on AS:n mukaan valmis luopumaan, ovat Jesús Vallejo, Dani Ceballos, Eden Hazard, Luka Jovic ja Mariano. Ehdottomasti todennäköisimmät lähtijät ovat 25-vuotiaat Vallejo ja Ceballos, joille Ancelottin papereissa ei ole käyttöä. Ceballosin uskotaan siirtyvän mahdollisesti Real Betisiin.
Muut kolme tapausta ovat hankalampia. 31-vuotias Eden Hazard hankittiin kolme vuotta sitten Cristiano Ronaldon korvaajaksi, mutta Hazard on ollut osin loukkaantumiskierteensäkin vuoksi koko tämän ajan suuri pettymys. Madrid on valmis kuuntelemaan Hazardista tarjouksia, mutta ongelma on, että hänestä pitäisi saada vähintään 40 miljoonan euron siirtokorvaus. Sen verran Real Madridilla on vielä maksamatta Hazardin siirtokorvauksesta Chelsealle.
Myöskään 28-vuotiaalle Mariano Díazille ja 24-vuotiaalle Jovicille ei Ancelottilla ole käyttöä joukkueessaan. Marianon tapauksessa ongelma on, ettei hän ole toistaiseksi ollut halukas ja suostuvainen neuvottelemaan siirrosta minnekään, vaan haluaa istua sopimuksensa loppuun asti. Viime elokuussa Rayo Vallecano ja Real Madrid olivat jo Marianon siirrosta sopineet, mutta pelaaja itse sanoi ei.
Jovicin tilanne muistuttaa Hazardin tilannetta sikäli, että Real Madridilla on yhä maksamatta Eintracht Frankfurtille puolet 60 miljoonan euron siirtosummasta. 30 miljoonaa euroa pienempää tarjousta ei haluttaisi hyväksyä. Voi olla, että Jovicin tapauksessa todennäköisemmäksi osoittautuu lainasiirto.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”