Villarreal ylsi hurjaan suoritukseen – Unai Emeryn UCL-kirous päättyi viimein: ”Tämä on suuri ylpeydenaihe”
Villarreal järjesti keskiviikkoiltana melkoisen yllätyksen voitettuaan Juventuksen Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa 3-0. Villarreal eteni jatkoon yhteismaalein 4-1. Lue otteluraportti täältä.
Villarrealin päävalmentaja Unai Emery oli luonnollisesti onnellinen upean saavutuksen jälkeen.
– On suuri ylpeydenaihe, että voimme puolustaa espanjalaista jalkapalloa vaikealla hetkellä. Lisäksi itsekin kykenin rikkomaan sen neljännesvälierien kirouksen, Emery totesi viitaten siihen, ettei hän ollut koskaan aiemmin selviytynyt jatkoon neljännesvälieristä.
Villarreal oli kliininen maalipaikoissaan. Kaksi maalia syntyi pilkulta.
– Loppujen lopuksi jalkapallossa on erilaisia suuntia. Avausjaksolla meillä oli muutama hyvä maalipaikka, mutta Juventus kykeni luomaan enemmän maalipaikkoja. Toisella jaksolla intensiteetti laski. Juventus hallitsi palloa, mutta maalipaikat menivät tasan. Ja silloin meillä oli paikka iskeä. Osasin odottaa pitkää ottelua ja siitä kaivoimme voiton.
Mestarien liigan puolivälieräparit arvotaan perjantaina Sveitsissä. Villarrealin lisäksi kilpailussa ovat mukana Atlético ja Real Madrid.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan