Suostuuko Barcelonan oma kasvatti viimein siirtoon? – Seura saanut lukuisia yhteydenottoja
Riqui Puig onnistui sunnuntaina maalinteossa, kun Barcelona voitti Osasunan 4-0. Maali oli Puigille kauden ensimmäinen.
Puig on jäänyt kuluvallakin kaudella täysin olemattomalle vastuulle Barcelonassa. Monet odottivat Puigin saavan enemmän peliaikaa, kun Xavi saapui Barcelonan peräsimeen, mutta todellisuudessa Ronald Koeman osoitti luottaneensa häneen enemmän kuin Xavi.
22-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut tällä kaudella noin 380 minuuttia.
Copen Barcelona-toimittaja Helena Condisin mukaan Puig tekee päätöksen tulevaisuutensa suhteen kuukauden sisällä, eikä hän enää poissulje Barcelonasta poistumista. Koeman yritti suostutella Puigin kahdesti lainasiirtoon, mutta pelaaja päätti jäädä kummallakin kerralla Barcelonaan, vaikka hän tiesi, ettei peliminuutteja ole tarjolla.
Sportin mukaan Barcelona on saanut Puigista useita lainatarjouksia niin Espanjasta kuin ulkomailtakin. Barcelona haluaa lainata Puigin muihin maisemiin ensi kaudeksi. Barcelona luottaa edelleen Puigin taitoihin, mutta tällä hetkellä joukkueessa on liikaa laadukkaita keskikenttäpelaajia, eikä Puigille ole tilaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada
- José Mourinholta ja Benficalta rajuja syytöksiä Viníciuksesta