Lainapelaaja kohtaa illalla Real Madridin: ”Tavoitteeni on liittyä heidän vahvuuteen”
Takefusa Kubo kohtaa maanantaina Real Madridin, kun Mallorca isännöi La Ligan sarjakärkeä klo 22.00 alkaen.
Kubo pelaa kuluvan kauden Real Madridista lainalla Mallorcan riveissä. 20-vuotias japanilaispelaaja on saanut lainaseurassaan mukavasti vastuuta. Polvivamma piti Kubon syksyllä sivussa pelikentiltä kahden kuukauden ajan, mutta muutoin hänet on nähty usein joukkueensa avauskokoonpanossa.
Tehot ovat kuitenkin jääneet piippuun, sillä teknisyydestään tunnettu oikea laitahyökkääjä on viimeistellyt tällä kaudella La Ligassa yhden maalin ja yhden maalisyötön. Kyseinen maali syntyi Atléticon verkkoon syyskaudella.
Marca haastatteli Kuboa Real Madrid -ottelun alla. Kubo kertoi katsoneensa viime viikon PSG-ottelun, jonka Real Madrid voitti 3-1 ja eteni siten Mestarien liigan puolivälieriin.
– Kyllä, näin sen ottelun. Minusta se oli kokonaisuudessaan Real Madridilta hyvin laadukas ottelu. He toden totta keskittyivät siihen.
Kubo kertoi pelaavansa mielellään itsekin tuollaisissa otteluissa.
– Kaikki pelaajat unelmoimme tuollaisissa otteluissa pelaamisesta. Minä myös. Haluaisin pelata sellaisissa.
– Tavoitteeni on kehittyä pelaajana ja liittyä Real Madridin vahvuuteen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus