Philippe Coutinho loistaa Valioliigassa – Barcelona kuittaamassa hänestä kymmenien miljoonien eurojen siirtokorvauksen
Aston Villan manageri Steven Gerrard on vahvistanut, että hän haluaa hankkia Barcelona-laina Philippe Coutinhon pysyvällä siirrolla tulevana kesänä.
Coutinho, 29, siirtyi tammikuussa loppukauden mittaisella sopimuksella Aston Villaan. Brasilialaispelaaja on tehnyt näyttävän paluun Valioliigaan ja iskenyt seitsemään otteluun tehot 3+3.
Coutinhon lainasopimukseen sisältyy osto-optio, jonka Gerrard haluaa käyttää. Katalonialaislehti Sportin mukaan osto-optio on suuruudeltaan 40 miljoonaa euroa. Myyntihinta olisi Barcelonan kannalta varsin maistuva, jättimäisestä 135 miljoonan euron ostohinnasta huolimatta, sillä Coutinhon nykyinen sopimus päättyy reilun vuoden kuluttua, kesällä 2023.
Vaikka Gerrard ja Aston Villan hyökkääjät haluavat Coutinhon jatkavan seurassa myös tulevaisuudessa, lopullisen päätöksen brasilialaispelaajan hankinnan suhteen tekee Villan seurajohto.
– Hyökkääjämme Ollie Watkins ja Danny Ings haluavat hänet [pysyvästi seuraan], koska hän luo heille suuria maalipaikkoja, Gerrard sanoo Sky Sportsille.
– Phil on osoittanut, mihin hän pystyy, mutta lopullisen päätöksen hänen hankinnastaan tekee seurajohto.
– Olemme saaneet hänet tänne hyvässä fyysisessä kunnossa. Mielestäni hän oli vanhalla huipputasollaan Southamptonia vastaan, ajoittain jopa sen yläpuolella.
– Kaikki pelaajat ovat hyötyneet siitä, että hän tuli tänne. Hän on asettunut hyvin joukkueeseen ja nauttii täällä olostaan.
– Haluamme ehdottomasti hankkia hänet, koska jos haluamme päästä sinne, missä haluamme olla, meidän on rakennettava joukkue Philin kaltaisten huippupelaajien ympärille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin