Atlético sai pettyä Mestarien liigassa – hieno peliesitys jätti lopussa karvaan maun
Atlético kohtasi Manchester Unitedin keskiviikkoiltana Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa. Ottelu päättyi lopulta 1-1 -tasapeliin.
Atlético joutui otteluun muun muassa ilman pelikieltoista Yannick Carrascoa ja loukkaantunutta Kokea. Myös Daniel Wass ja Matheus Cunha olivat sivussa polvivammojen vuoksi.
João Félix iski ottelun ensimmäisen täysosuman jo kuudennella minuutilla. Renan Lodi lähetti laatukeskityksen kohti Manchester Unitedin boksia ja Félix voitti kaksinkamppailutilanteessa Harry Maguiren päästen puskemaan pallon maaliin.
Atlético oli ensimmäisellä jaksolla parempi. Se kykeni luomaan muutaman maalipaikan, vaikka Atlético puolusti tiiviisti ja yritti välttää parhaansa mukaan riskejä. Manchester United hallitsi mielin määrin palloa, mutta maalipaikat jäivät nollaan.
Toisella jaksolla Manchester United oli parempi. Ralf Rangnickin miehistö sai pelin juonesta kiinni ja kykeni pitämään palloa huomattavasti paremmilla maalintekosektoreilla kuin avausjaksolla. Ottelun tasoitusmaali syntyi kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Anthony Elanga pääsi tekopaikkaan ja iski pallon Jan Oblakin vartioimaan maaliin.
Viimeinen kymmenminuuttinen oli vauhdikas, sillä Elangan maalin lisäksi Antoine Griezmann laukoi pallon ylärimaan.
Otteluparin toinen osa pelataan 15. maaliskuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen