Joan Laporta ei kadu Ousmane Dembélén vertaamista Kylian Mbappéen: ”Ajattelen yhä niin”
Kuten tiedämme, Barcelonan ja ranskalaishyökkääjä Ousmane Dembélén pitkään venyneet jatkoneuvottelut päättyivät tuloksettomina. Barcelona ei myöskään onnistunut löytämään Dembélélle uutta seuraa tammikuun siirtoikkunassa, joten ranskalainen on yhä seuran harjoitusvahvuudessa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Dembélé vaihtaa kesällä ilmaissiirrolla toiseen seuraan.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta paljasti keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessa, että Dembélélle tehty jatkosopimustarjous umpeutui jo 20. joulukuuta, joten teiden eroaminen on näyttänyt selvältä jo melko pitkään. Laportan mukaan Barcelonan tekemä tarjous oli ”erittäin hyvä”, mutta Dembélé ei silti vaikuttanut halukkaalta jäädä seuraan, vaan pyysi Barcalta kohtuuttomia.
Laporta on todennut taannoin pitävänsä Dembéléä parempana kuin PSG:n tähtipelaaja Kylian Mbappéa. Lehdistötilaisuudessa kysyttiin, katuuko hän nyt tuota lausuntoa.
– En kadu sitä, ja ajattelen edelleen niin. Sanoin niin toiveikkaana siitä, että meidän pitäisi nähdä Dembélé parhaimmillaan. Parhaassa vireessään hän on yksi parhaista. Siksi teimmekin hänelle mahtavan jatkotarjouksen, Laporta vastasi.
Laportan ja myös pressissä läsnä olleen Jordi Cruijffin mukaan Dembélé osallistuu jatkossakin Barcelonan harjoituksiin ”yhtenä muista”. Sen, nähdäänkö Dembélé kentällä vielä otteluissakin, päättää päävalmentaja Xavi. Laporta ja Cruijff sanoivat ymmärtävänsä hyvin, jos Dembélé istuu jatkossa katsomossa.
– On myös tärkeää muistaa, että meillä on nyt erilainen tilanne kuin joulukuussa. Xavilla on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin joulukuussa, Cruijff muistutti.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toni Kroos: Real Madridissa valmentajille ei anneta juurikaan aikaa
- Sport: Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta La Ligassa
- Entinen Real Madrid -hyökkääjä varoittaa Viniciuksesta – ”Järjestys on kadonnut”
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa

- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta