Lähde: Arvosteltu lainapelaaja jatkamassa kauden loppuun saakka Barcelonassa
Kesän siirtoikkunan takarajalla Barcelonaan siirtyneellä Luuk de Jongilla on ollut vaikeuksia vakuuttaa monia kannattajia ja jalkapallon seuraajia. 31-vuotias hollantilainen oli leimallisesti edellisen valmentajan Ronald Koemanin värväys, eikä De Jongille uskottu löytyvän roolia joukkueesta, kun uusi valmentaja Xavi otti joukkueessa ohjat.
De Jongin saama vastuu olikin marras-joulukuussa varsin vähäistä. Tammikuussa kuitenkin rävähti. De Jong nousi osin olosuhteiden pakostakin Barcan avaukseen, ja onnistui maalinteossa kolmessa peräkkäisessä ottelussa Mallorcaa, Granadaa ja Real Madridia vastaan.
Loistostartti vuoteen 2022 toi De Jongille Xavin kehut ja kiitokset, ja nyt näyttää siltä, että myös jatkoaikaa Barcassa. Kun vielä joitain viikkoa sitten huhuttiin, että Barcelona haluaa purkaa Sevillan kanssa solmimansa yhden kauden lainapestin etuajassa, on tuuli nyt kääntynyt. Copen mukaan Barcelona on nyt päättänyt, että De Jong jatkaakin joukkueessa lainapestinsä ja kuluvan kauden loppuun saakka.
– En halua muuttaa taas uuteen kaupunkiin. Vaikka joutuisinkin taas vaihtopenkille, voin silti olla joukkueelle arvokas, De Jong totesi viime viikolla AD Sportwereldin haastattelussa.
Nyt De Jongin toive näyttää toteutuvan ja myös kevätkauden hän saa asua Katalonian pääkaupungissa ja kantaa yllään Barcelonan paitaa. Näppejään jää sen sijaan nuolemaan Cádiz, joka oli kiinnostunut lainaamaan hänet kevätkauden ajaksi.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun