La Ligassa tammikuun ottelutauko ensimmäisen kerran historiassa – syy hyvin looginen
Kun sunnuntai-illan myöhäisottelu Alavés-Barcelona päättyy, siirtyy La Liga lähes kahden viikon sarjatauolle. Kyseessä on ihkaensimmäinen kerta koko La Ligan historiassa, kun sarjassa pidetään taukoa tammikuun aikana.
Selitys taukoon on looginen. Koronapandemia on lykännyt MM-karsintaotteluita jota kuinkin jokaisella mantereella, joten MM-karsinnoille piti raivata ylimääräisiä pelipäiviä tammi-helmikuun vaihteesta tuttujen kansainvälisten maaottelupäivien lisäksi.
MM-karsintoja pelataan samaan aikaan Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois- ja Keski-Amerikassa ja Oseaniassa. Kisalippuja on jaossa viimeistä lukuun ottamatta kaikkialla. Afrikassa pelataan puolestaan maanosan mestaruusturnauksen ratkaisuotteluita. Kuudesta maanosasta ainoastaan Euroopassa ei pelata tammi-helmikuussa kilpailullisia otteluita.
Tästä johtuen myös Euroopan huippusarjojen kalenteriin raivattiin puolentoista viikon mittainen tauko. Näin ollen joukkueet eivät joudu ainakaan maaottelukomennusten vuoksi kovin siipirikkoisina otteluihin.
Oma lukunsa on sitten, tuleeko maajoukkuematkoilta koronatartuntoja tai joutuvatko jotkut pelaajat huilaamaan väsymyksen vai ”FIFA-viruksen” (loukkaantumiset) vuoksi. Vaaravyöhykkeessä saattavat olla etenkin cup-ottelut.
La Liga jatkuu perjantaina 4.2. ottelulla Getafe-Levante. Copa del Reyn puolivälieriä pelataan kuitenkin jo 2.-3. helmikuuta. Kun esimerkiksi Etelä-Amerikassa MM-karsintoja pelataan viimeksi 1.2., voi Real Madridin tai muiden pelaajille tulla kiire takaisin cup-otteluun. Real Madrid kohtaa vieraissa Athletic Bilbaon 3.2. Pohjois- ja Keski-Amerikassa tauon viimeinen pelipäivä on 2.2.
Vastaavat maaottelutauot pidetään myös muissa Euroopan suurliigoissa Valioliigassa, Serie A:ssa, Bundesliigassa ja Ligue 1:ssä.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- David Villa palaa Atletico Madridiin
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?