Sevilla menetti jo toistamiseen kuluvan viikon aikana pisteitä, kun joukkue pelasi lauantaina kotikentällään 2-2-tasapelin Celta Vigoa vastaan.

Ramón Sánchez-Pizjuánilla pelatussa ottelussa Sevilla oli avausjakson jälkeen 0-2-tappiolla, mutta nousi Papu Gomezin ja Oliver Torresin viimeisen 20-minuuttisen aikana tekemillä osumilla tasoihin. Voittokaan ei ollut lopulta, sillä kymmenen minuuttia ennen loppua Torres täräytti pallon tolppaan.

Nousu kahden maalin takaa tasoihin tuskin tyydyttää Sevillaa. Aiemmin tällä viikolla joukkueen oli tyytyminen 1-1-tasapeliin Valencian vieraana, joten se onnistui keräämään ainoastaan kaksi kuudesta mahdollisesta pisteestä viikon otteluistaan.

Sevillan kahden peräkkäisen tasapelin myötä Real Madridille tarjoutui paikka karata sarjakärjessä. Realin sarjajohto kasvaa kuuteen pisteeseen, mikäli Carlo Ancelottin miehistö voittaa sunnuntaina kotikentällään Elchen.