AS: Espanjan maajoukkueessa debytoinut toppari vaihtamassa seuraa – siirtymässä Valenciaan?
Yeray Álvarez ja Iñigo Martínez muodostavat Athleticin luottotoppariparin. Kaksikko pelaa pitkälti aina ollessaan pelikunnossa.
Athleticin päävalmentaja Marcelino luottaa kaksikkoonsa, jonka vuoksi Unai Núñez on jäänyt hyvin pieneen rooliin. 24-vuotias toppari on päässyt kuluvalla kaudella kentälle vain seitsemässä ottelussa.
Espanjan A-maajoukkueessakin debytoinut Núñez jättänee Athleticin vielä tammikuun siirtoikkunan aikana. Núñez tiedostaa tilanteensa ja sen, ettei kuulu Marcelinon suunnitelmiin. AS:n mukaan Marcelino on antanut topparilleen luvan siirtyä muihin maisemiin.
Lehti kertoo Valencian ja Athleticin neuvottelevan parhaillaan Núñezin loppukauden mittaisesta lainasiirrosta.
Valencia tarvitsee pikaisesti uuden topparin. Aiemmin tällä viikolla Barcelonan Óscar Mingueza yhdistettiin Valenciaan, mutta joukkueen päävalmentaja José Bordalás ei halua topparia seuraan, joten Mingueza jää Kataloniaan. Bordalás haluaa sen sijaan Núñezin joukkueeseensa ja on jo näyttänyt lainasiirrolle vihreää valoa.
Reilu vuosi sitten jatkosopimuksen Athleticin kanssa tehneen Núñezin nykyinen sopimus päättyy kesällä 2025. Sopimuksessa ei ole ulosostopykälää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada