Dani Alves haluaa Leo Messin takaisin Barcelonaan: ”On outoa olla täällä ja pelata ilman häntä”
Leo Messi jätti Barcelonan viime elokuussa.
Messi ja Barcelona olivat jo päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksesta, mutta lopulta Barcelona ei olisi voinut rekisteröidä häntä kokoonpanoonsa, joten sopimus jäi tekemättä. Messi siirtyi PSG:hen, jonka riveissä hän on pelannut noin puolen vuoden ajan.
Messin sopimus PSG:n kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Marraskuussa Barcelonaan viiden ja puolen vuoden jälkeen palannut ja vuodenvaihteessa peliluvan saanut Dani Alves otti kantaa entisen joukkuetoverinsa tilanteeseen Catalunya Rádion haastattelussa. Alves toivoo Messin palaavan jossain vaiheessa Barcelonaan.
– Messi on historian paras pelaaja. On outoa olla täällä näkemättä häntä ja pelata ilman Messiä. Joskus asiat eivät suju niin kuin unelmoimme.
– Sanoin Messille, ettei hän olisi missään tyytyväisempi kuin Barcelonassa. Hän sanoi minulle samat sanat, kun lähdin Barcelonasta. Olisi hienoa, jos Messi lopettaisi pelaajauransa Barcelonassa, Alves totesi.
Alves ja Messi pelasivat Barcelonassa samaan aikaan vuodet 2008-16.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal