Draamaa Sevillassa – derby pelataan sittenkin loppuun sunnuntaina

Betis isännöi Sevillaa lauantai-iltana Copan yksiosaisessa neljännesvälieräottelussa.
Sevillan derby keskeytettiin avausjakson lopussa, kun sittemmin kiinni otettu Betis-kannattaja heitti Sevillan Joan Jordánia muoviputkella päähän.
Espanjan jalkapalloliitto tiedotti myöhemmin, että ottelu pelataan loppuun sunnuntaina klo 17.00 alkaen. Ottelu keskeytettiin 1-1 -tilanteessa.
Betisin pelaajat ovat avoimesti kritisoineet Jordánia ja Sevilla-luotsi Julen Lopeteguita sosiaalisessa mediassa. Pelaajien mukaan Lopetegui sanoi Jordánille, että hänen pitäisi esittää loukkaantunutta ja pahoinvoivaa, jotta ottelu siirrettäisiin tai jopa tuomittaisiin Sevillan voitoksi.
Betisin pelaajien mukaan ottelun neljäs erotuomari myönsi kuulleensa Lopeteguin toivoneen Jordánin esittävän loukkaantuneensa todellisuutta pahemmin.
Jordán vietiin Villamarínilta sairaalaan, josta hän matkusti kotiinsa. Jordánin pitää viettää seuraava vuorokausi kodissaan ja hänen kuntoaan tarkkaillaan. Sevilla ilmoitti julkaisemassaan tiedotteessa haluavansa pelata ottelun vasta silloin, kun Jordán on pelikunnossa. Betis sen sijaan halusi pelata ottelun loppuun jo lauantai-iltana.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus