Villarrealin ja Atléticon mittelössä viihdearvo kohdillaan – kohokohtana 49 metristä tehty maali

Neljä edellistä La Liga -otteluaan voittanut Villarreal sai viikonlopun viimeisessä La Liga -ottelussa vieraakseen ensi viikolla Supercopan voittoa tavoittelevan Atlético Madridin. Kummankin joukkueen sarjakausi on sujunut toistaiseksi hieman alakanttiin, mutta sunnuntain ottelusta muodostui erittäin vauhdikas ja viihdyttävä.
Ottelun todellinen kohokohta nähtiin jo 10. peliminuutilla. Vahvaa kautta pelaava Ángel Correa katkaisi keskiympyrässä Dani Parejon syötön ja päätti laukoa saman tien. Correa oli vain metrin verran vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta kun itseluottamus on kunnossa, voi kokeilla kauempaakin. Correan upea, 49 metristä lähtenyt kaukolaukaus leijui yli maalivahti Geronimo Rullin suoraan verkon perukoille. Upea osuma!
Villarreal ei kuitenkaan komeaa avausmaalia säikähtänyt. Se sai pian johtomaalin jälkeen pallon Atlético-maalin tolppaan, mutta Pervis Estupiña ei onnistunut paluupallossa, vaan laukoi sen yläilmoihin.
21. minuutilla Correa taiteili selkä maaliin päin pelatessaan pallon jo toistamiseen verkkoon. Tämä maali ei kuitenkaan aikakirjoihin jäänyt, vaan argentiinalainen oli metrin verran paitsiossa.
Seuraava hylätty maali nähtiin toisessa päässä kenttää. Pallo vietiin pilkulle sen osuttua Thomas Lemarin käteen. Erinomainen rankkarien ampuja Gerard Moreno astui laukomaan, mutta Jan Oblak torjui vedon taidokkaasti jaloillaan. Dani Parejo ”taklasi” paluupallon kyljellään maaliin ja vaikutti jo paikanneen avausmaalin erehdyksensä. Parejo kuitenkin juhli liian aikaisin, sillä maali hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen – ilmeisesti käsivirheenä, vaikkei sitä erityisen selvästi TV-kuvasta nähnytkään.
Kotijoukkue ei tästäkään lannistunut, vaan 29. minuutilla syntyi tasoitusmaali, joka jäi myös voimaan. Jan Oblak pudotti eteensä Dani Parejon antaman vapaapotkukeskityksen, ja paikalla oli Pau Torres, joka suti irtopallon verkkoon. Ei pallo helppo ollut, mutta silti osuma taisi mennä Oblakin piikkiin.
Kaksi minuuttia myöhemmin Parejo ja Moreno petasivat Manu Triguerosille erinomaisen paikan viedä Villarrealin jo johtoon. Keskikenttäpelaaja kiskaisi kuitenkin loistopaikasta pallon yli maalin.
Tauolle mentiin 1-1-tilanteessa, mutta maaleja nähtiin toisellakin jaksolla. Ensimmäisen niistä teki 58. minuutilla kotijoukkue Villarreal, ja ”Moreno connection”. Gerard Moreno syötti ja Albert Moreno kirjautti nimensä maalitilastoon.
Sitten nousi puolestaan Atlético tasoihin. Ángel Correa murtautui jälleen maalipaikkaan ja laukoi tulisesti. Geronimo Rulli torjui vedon, ja paluupallo kimposi lähelle rangaistusalueen rajaa Geoffrey Kondogbia. Kondogbia lähetti pelaajaruuhkan takaa matalan laukauksen, jonka Rulli taisi nähdä vähän liian myöhään, sillä hän kauhoi tyhjää pallon painuessa verkkoon maalivahdin kainalon alta. Maali oli Kondogbian ensimmäinen Atléticon paidassa.
Toinen puoliaika oli varsin tasainen ja hyvätasoinen sekin. Kumpikin joukkue haki ahnaasti voittomaalia, mutta kumpikin puoliaika päättyi 1-1-tasalukemiin. Lopun merkittävin tapahtuma oli, että tasoitusmaalin tehnyt Kondogbia ehti lisäajalla ensimmäisenä suihkuun saatuaan tuomarilta toisen keltaisen kortin.
Tasapeliä voi pitää varsin oikeutettuna lopputuloksena. Atléticon tulos nosti Real Sociedadin edelle sarjan neljänneksi. Villarreal jatkaa kahdeksantena.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hattutemppu puolessa tunnissa – Barcelona-tähti nöyryytti ex-seuraansa cup-puolivälierässä
- Virallista: Marcelo lopetti pelaajauransa
- Girona oli Barcelona-pelaajan kintereillä tammikuussa: ”Flick ei suostunut siihen”
- Cristiano Ronaldo paljasti: olisi voinut pelata Lionel Messin kanssa
- Real Madrid viime hetken maalilla välieriin – 20-vuotiaasta sankari
- Barcelonan seuralegendalta hehkutusta Lamine Yamalille – tämä ominaisuus tehnyt suuren vaikutuksen: ”Ihailen sellaisia pelaajia”
- Lähde: Barcelona oli saada Ansu Fatin kaupaksi – pelaaja hylkäsi tarjouksen
- AS Roma haluaa palkata Carlo Ancelottin uudeksi päävalmentajakseen
- La Liga -jumbo löi hanskat tiskiin – myi vielä kolmannenkin avauskokoonpanon pelaajan tammikuussa
- Real Madridiin yhdistetty Alphonso Davies solmi jatkodiilin
- Cristiano Ronaldo paljasti: olisi voinut pelata Lionel Messin kanssa
- Hattutemppu puolessa tunnissa – Barcelona-tähti nöyryytti ex-seuraansa cup-puolivälierässä
- Virallista: Marcelo lopetti pelaajauransa
- Lähde: Barcelona oli saada Ansu Fatin kaupaksi – pelaaja hylkäsi tarjouksen
- Girona oli Barcelona-pelaajan kintereillä tammikuussa: ”Flick ei suostunut siihen”
- La Liga -jumbo löi hanskat tiskiin – myi vielä kolmannenkin avauskokoonpanon pelaajan tammikuussa
- Real Madrid viime hetken maalilla välieriin – 20-vuotiaasta sankari
- Barcelonan seuralegendalta hehkutusta Lamine Yamalille – tämä ominaisuus tehnyt suuren vaikutuksen: ”Ihailen sellaisia pelaajia”
- AS Roma haluaa palkata Carlo Ancelottin uudeksi päävalmentajakseen
- Real Sociedadin vastustaja Eurooppa-liigan pudotuspelien avaukseen selvillä