Viime kauden Copa-sensaatio pisti hanttiin – Real Madrid siitä huolimatta jatkoon

Real Madrid eteni Copan neljännesvälieriin keskiviikkoiltana voitettuaan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Alcoyanon 3-1.
Joukkueet kohtasivat toisensa jälleen, sillä viime kaudella Alcoyano pudotti samaisella kotistadionillaan Real Madridin Copasta maalein 2-1. Tällä kertaa Real Madrid veti pidemmän korren, vaikka peli toisti pitkälti samaa kaavaa kuin viime kaudellakin.
Alcoyano aloitti ottelun vahvasti ja oli Real Madridin niskan päällä ensimmäiset puoli tuntia. Viime kauden tapaan Éder Militão vei Real Madridin johtoon avausjakson lopussa kulmatilanteesta. Militão puski vieraat maalin etumatkalle.
Toisella jaksolla Alcoyano nousi tasoihin. Dani Vega sai pallon itselleen laidalla, juoksi Real Madridin boksiin, harhautti vieraiden puolustajat ja laukoi pallon komeasti yläkulmaan. 1-1. Real Madrid nousi kuitenkin kymmentä minuuttia myöhemmin takaisin johtoon, kun Marco Asensio onnistui maalinteossa. Asensio laukoi boksin rajalta ja pallo kimposi Alcoyano-puolustuksen kautta maaliin. Osuma jäi ottelun voittomaaliksi.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Isco viimeisteli varsin onnekkaasti loppuluvut 1-3:een maalin edustalta.
LUE LISÄÄ COPASTA: Alasarjaseura piinasi Barcelonaa Copassa – nuori hyökkääjä pelasti Xavin miehistön
Copa del Reyn huima tuhkimotarina sai jatkoa – piskuinen alasarjaseura pudotti taas La Liga -seuran
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus