Hurja huhu: Diego Costa yhdistetty Espanjan alemman sarjatason seuraan

Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Eibar on kiinnostunut Diego Costasta, kertovat La Razón ja Sport.
Costan nykyinen sopimus Atlético Mineiron kanssa päättyy joulukuussa, mutta Costalla on tiettävästi lupa poistua seurasta, sillä Atlético Mineiro ei haluaisi maksaa kärjen korkeaa palkkaa.
Hiljattain Madridiin matkustanut Costa viettää ainakin seuraavat viikot Espanjassa, sillä kausi Brasiliassa on päättynyt. Costa voitti Atlético Mineiron kanssa Brasilian sarja- ja cup-mestaruudet.
Costa on myös yhdistetty Cádiziin ja Elcheen. Eibarin tavoite on nousta takaisin La Ligaan. Joukkue teki lokakuussa sopimuksen Fernando Llorenten kanssa, mutta konkarihyökkääjä on jäänyt baskiseurassa pienelle peliajalle. Eibar on Segundassa toisena, eli kiinni suorassa nousussa.
Marcan mukaan Costan Eibar-siirto ei ole kuitenkaan järin todennäköistä, sillä kärjen palkka on kova, eikä Eibarilla olisi varaa maksaa sitä. On silti hyvin mahdollista, että Costa siirtyy tammikuun aikana johonkin espanjalaisseuraan – oli se sitten Eibariin tai pääsarjaseuroihin.
Costa poistui vuosi sitten Atléticosta ja oli kahdeksan kuukautta ilman seuraa ennen siirtoaan Atlético Mineiroon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden harteille
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Trent Alexander-Arnold puhui tunteistaan Diogo Jotan tragedian jälkeen: ”Hän oli täällä kanssani”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”